keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Rhodos osa 1 "Katson autiota hiekkarantaa"

Vietimme mieheni kanssa kahden viikon loman Rhodoksella, pääkohteena Rhodoksen kaupunki. Kesä saapui sinne kolmantena lomapäivänä. Oli aika tuulista, mutta siihen me raumalaiset olemme tottuneet, lämmintä kuitenkin oli sopivasti 25 asteen molemmin puolin ja yölämpötilatkaan eivät juurikaan alle 20 asteen laskeneet. Kuten arvata saattaa, kuvia tuli otettua melkoinen määrä. Siinä kahdentuhannen kieppeillä  niitä alkujaan oli, mutta pikkuhiljaa niitä poistuu kun on monta kuvaa samasta paikasta vähän eri kuvakulmasta. Parhaat jäävät arkistoon ja huonot lentävät roskakoriin.
Ajattelin jaotella tämän kuvapainoitteisen matkakertomuksen aihepiireittäin. Emme viihdy rannoilla aurinkotuoleilla maaten vaan kävelemme ja taas kävelemme kaikki kadut ja kujat. Välillä laivalla tai bussilla päivän trippejä. Olemme kiinnostuneita argeologisista kohteista ja niitähän Rhodoksellakin riittää.
Rannoilla kävelimme lähinnä alkuillasta kuvaamassa ja nauttimassa meren kohinasta. Auringossa itseään kärventävät olivat jo poistuneet iltarientoihin. Aloitankin teemalla "Katson autiota hiekkarantaa".









Tarina jatkuu jollain toisella teemalla lähipäivinä.

10 kommenttia:

  1. Auringonpalvojalla on vara valita mikä peti tänään miellyttäisi:)
    Upea kuvasarja, kuvista välittyy pikku hiljaa alkava samettisen pehmeä iltatunnelma.

    Lisää kuvia odotellen...

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia. Rhodos on mukava paikka sellaisellekin, joka ei itseään grillaa. Löytyy kyllä paljon kuvattavaa. Innolla odottelen lisää kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida 😊
      Todellakin riitti katsottavaa ja kuvattavaa, ei olisi rannalle makoilemaan ehtinytkään.

      Poista
  3. Värien iloittelua hiekkarannoilla.Minua kiinnosti Rodoksella enemmänkin vanhakaupunki ja sen sokkeloiset kujat.Aurinkoa sai siina samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulriikka 😊
      Samaten vanhan kaupungin kujat tulivat todella tutuiksi, yhtenäkin päivänä 8 tuntia kuljettiin kujaa jos toistakin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Satu 😊 kuvat ovat useammalta rannalta Rhodoksen saarella.

      Poista
  5. Alkoi tehdä mieli taas mun lempisaarelle ❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!