torstai 16. marraskuuta 2017

Atc-joulukalenteri 2017 Saila/Arja L

Vuonna 2008 olin antanut enemmän kuin pikkusormen atc-korttiharrastukselle ja se poiki mm idean atc-joulukalenterista. Heitin Sailalle syötin sellaisesta ja hän nappasi kiinni ja niin ilmestyi ensimmäinen atc-joulukalenterimme vuoden 2008 jouluksi. Monena vuotena olemme sellaisen toisillemme tehneet, muutamia välivuosiakin on ollut. Fiiliksen mukaan tehty tai oltu tekemättä. Nyt kävi niin, että molemmat olimme ajatelleet kysäistä toiselta, että olisiko nyt taas kalenterin aika niin ei asian päättämiseen montaa sekuntia tarvittu. Kivasti kävi niin että kalenterit postitimme siten, että saapuivat vastaanottajalle samana päivänä. Eli nyt kummallakin on 24 kpl atc-kortteja pakattuna kuoriin ja kuoret kuuden kappaleen nippuihin.
Sailalta saamani atc-joulukalenterin "luukut" söpösti rusetoiduissa nipuissa
Itse olin niin tohkeissani kun kortit lähetin, etten huomannut niitä enää lähtövalmiina kuvata, mutta Saila kuvasi ja sain häneltä niistä kuvan
Itselläni on atc-korttien tekeminen ollut ihan jäissä jo pitkään ja  mietinkin sopimuksen tehtyämme, että mitenkähän tästäkin selvitään. Parin ensimmäisen kortin jälkeen innostuin ihan valtavasti ja tein kaikki 24 nopeassa tahdissa nauttien tekemisestä. Näinkö kivaa näitä pikkukortteja olikin tehdä :)

Nyt pitää malttaa vielä pari viikkoa ja sitten alkaa taas aamuinen traditio, tuli hellaan, kynttilä palamaan, kalenteriluukun avaaminen ja aamiainen.
1.12. alken ilmestyy täällä Sailalta saamani "luukku" ja Sailan blogissa vastaavasti hänen minulta saamansa "luukku". Saa mielellään tulla kurkkimaan!

Vähän jo joulumieltäkin pukkaa <3



8 kommenttia:

  1. Jännityksellä odotan kalentereitanne :)

    VastaaPoista
  2. Oi, kuinka kiva. Olen aina joulukuun aikana käynyt katselemassa kalentereita aamuisin aiemminkin ja kiva tietää että tänäkin vuonna ainakin kahdessa blogissa on joulukalenteri.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla odotan :) Kiva, että on tuollaisia traditioita ystävillä. Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!