sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kirkkoväkeä

Jotain tärkeää on puuttunut tekemästäni kirkosta. Vuosien varrella se on vähän saanut uutta ilmettä, mutta haaveena on ollut löytää muutama kirkkoon menijä rappusille. Olen etsinyt nukketalosysteemeistä, mutta sopivia ei ole löytynyt. Olen etsinyt pieniä nukkeja, jotka voisin itse tuunata ja pukea. Monet kirppareitten laatikot olen penkonut ja muutaman pikkuisen nuken ostanutkin, mutta en ole ollut niihin kuitenkaan tyytyväinen. Liian kaukaa olen etsinyt, apu oli tosi lähellä, täällä omalla kylällä...Savipaja Keramelli. Vein kirkon hänelle, kerroin visioni ja sanoin, että kiirettä ei ole, ensi jouluksi haluaisin. Uusi joulu tulikin tosi nopeasti, sillä muutaman päivän kuluttua sain viestin, että kirkkoväki olisi valmiina. Jo saamani sähköpostin kuvasta näin, että taiteilija on toteuttanut visioni täydellisesti. Samana päivänä kävin hakemassa kirkon ja kirkkoväen kotiin. Kiinnitin äidin, isän, tyttären, pojan ja mummon kirkonrappusille. Isän ovea avaamaan, äiti ja tytär käsikädessä, poika rappusilla malttamattomana odottaa ja mummo hapuilee tukea  porraskaiteesta. Vaatteetkin just sellaiset kuin olin mielessäni kuvitellut. Täydellistä!









Lämmin kiitos Savipaja Keramelli, olen niin tyytyväinen, iloinen ja onnellinen!
 

13 kommenttia:

  1. Lumoavan kaunis! Tunnelmaa ihan aitoa ja vanhanajan kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mailis :)
      Kirkkoväki kruunasi kokonaisuuden <3

      Poista
  2. Upea ja tunnelmallinen kirkko.

    VastaaPoista
  3. Tuo kuva on juuri kuin kirkomme ovelta tänään! Heti tuli mieleen kun näin tämän. Ihan tätä päivää on. Ehkä ei ainakaan kaikilla ollut noin pitkiä hameita ja päässä enemmän huppuja kuin huiveja tuulta torjumaan. Muuten näen ihmisten liikkeet silmissäni ja koen sisään astumisen tunnelman.
    Tänään yllätti väen paljous. Paikat löytyi kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Kirkkoväki on kyllä se kuuluisa piste iin päälle. Tulee sellainen hartaan odottava tunnelma heistä. Aivan huippuhienoja ovat, kuten on kirkkokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida 😊
      Kiteytit hienosti "hartaan odottava tunnelma".

      Poista
  5. Onpa upea! Hienoja ovat kirkossakävijät kuin kirkkokin. Jotenkin nuo hahmot tuovat eloa tuohon kirkkoon.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!