Kuusikymmentä joulukorttia kuorineen on valmiina. Nimet ja osoitteet tietysti puuttuvat, mutta ne sitten perinteisesti viimeisenä mahdollisena joulukortin ikimerkin lähetyspäivänä tai tekiskö tänä vuonna poikkeuksen ja kirjoittelisi ne kerrankin ajoissa. En lupaa mitään, kunhan 12.12. ovat postin huomassa. Monet tuttavista ovat kokonaan lopettaneet joulukorttien lähettämisen ja ymmärrän senkin aivan hyvin. Kallista puuhaa ja kun perille menostakaan ei voi olla varma. Mutta itse en ole vielä valmis siihen. On niin ihanaa kun postilaatikosta löytyy kortteja ja haluan sitä iloa ja ihanuutta jakaa myös omille sukulaisille ja ystäville. Niin kauan kuin kortien tekeminen innostaa niin lähettelen kortteja. Sitten kun menee valmiisiin ostokortteihin niin pitää miettiä asiaa uudelleen.
Vaikka meiltä vähäiset lumet sulivat ja nurmikot ovat paljon vihreämpiä kuin kesällä ja lämpötila on huiskinut lähellä kymmentä plusastetta, niin Otturi-Vili on sitä mieltä, että kyllä nyt on talvi ja haluaa tulla sisälle päikkäriparkkiin
Sori, ette voi välttyä oravakuvilta, koska minä en voi välttyä niiden veijareiden kuvaamiselta
Olen lähiaikoina saanut parilta ihmiseltä arvokkaita sukuni valokuvia, sellaisia joita en ole aikaisemmin edes nähnyt saatikka omistanut. Ehkä arvokkain niistä on neljänpolven kuva.
Vasemmalla edessä on isoisoäitini, josta en ole edes kuvaa koskaan nähnyt, oikealla hänen poikansa, minun isoisäni, joka on kuollut pari vuotta ennen syntymääni, mutta hänestä omistan muutaman kuvan. Keskellä takana äitini ja edessä oleva pikkumies on veljeni. Hekin jo molemmat poistuneet joukostamme. Kuva on todennäköisesti otettu kesällä 1935 ja velipoika on siinä 3,5-vuotias ja äiti odottaa -35 joulukuussa syntyvää siskoani, joka on myös jo kuollut.Tämä kuva on todella arvokas lisä tai itseasiassa kaiken alku tekeillä olevaan sukukirjaani.
Rakastan vanhoja valokuvia. Ne ovat pala minun historiaani, ne kertovat ajasta ennen syntymääni. Ne kertovat ihmisistä joita ilman ei minuakaan olisi.
Olen viimeaikoina selaillut paljon kirjaan tulevia vanhoja kuvia ja ne antavat vahvaa perspektiiviä elämään ja sukupolvien ketjuun. Paljon ovat ajat muuttuneet kuvassa olevan isoisoäitini Wilhelmiinan ajoista.
Joulu lähestyy vauhdilla, paukkeella ja rytinällä. Paikallisen Prisman joulun avajaiset olivat tänään ja melkoinen räiske ja pauke sieltä suunnalta kuului ilotulituksen aikana. Itse en oikein vielä kauhean täpinöissäni ole, mutta jouluihmisenä tiedän pikkuhiljaa virittyväni tunnelmaan rauhallisesti ilman pienintäkään stressiä.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
