tiistai 23. tammikuuta 2018

Saippuakuplia

Talvi on ollut varsin lämmin täällä Rauman seudulla. Nyt on muutaman päivän ollut pakkasia ja päästy jopa reiluun 15 pakkasasteeseen. Sunnuntaina paistoi jopa aurinko ja innostuin saippuakuplien puhaltelusta ja kuvaamisesta.
Kaiken pitää osua just eikä melkein kohdalleen, jotta voisi saada haluamiaan kuvia. Lioksen ja säätilan on sovittava yksiin. Liuokseni ei ollut paras mahdollinen, kuplat menivät turhan usein rikki hangelle laskeutuessaan. Sää oli hyvä, pakkasta reilut 10 astetta ja ilman suhteellinen kosteus sopiva. Harvat ehjäksi jääneet kuplat rupesivat heti kauniisti jäätymään, mutta lysähtivät kassan vähän ennen aikojaan. Jotain kuitenkin jäi tallennettavaksi.


Tänään lisäsin liuokseen vähän glyserolia. Kuplat pysyivät ehjinä lähes sataprosenttisesti ja poukkivat pitkin hankea. Ihan kivan näköistä! Mutta eivät jäätyneet vaan hajosivat sitten muutaman minuutin kuluttua. Pakkasta oli kuutisen astetta. Kuulemma liika glyseroli aiheuttaa sen etteivät jäädy ollenkaan. Ilmeisesti sitä oli liikaa. Ei nyt mene niinkuin strömsössä tämäkään homma, huomenna sataa vettä ja jatkossa monta päivää lämpöasteita. Saa nähdä milloin pääsee taas kokeilemaan. Äidilläni oli tapana sanoa: "Ahkeruus kovankin onnen voittaa". Siihen luotan <3

Ei muuta kuin kippis!


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Elämän juna kulkee asemalta toiselle


Nämä vuoden kolme ensimmäistä viikkoa ovat kuluneet paitsi normaaleissa arkirutiineissa, myös mietiskellen elämää ja sen tarkoitusta. Usean kerran olen lukenut oikein ajatuksella tätä:

Elämän juna

Elämä on kuin junamatka. Ihmiset astuvat kyytiin ja pois kyydistä. On jälleennäkemisen riemun asemia ja surullisten jäähyväisten asemia.

Syntyessämme astumme junaan ja tapaamme omat vanhempamme. Ajattelemme, että he pysyvät luonamme koko matkamme ajan. Useasti totuus on kuitenkin valitettavasti toisenlainen. He astuvat pois junasta määrätyllä asemalla ja jättävät meidät yksin vaunuumme, ilman heidän seuraansa, turvaansa ja rakkauttaan.

Mutta kyytiin astuu aina uusia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tulevat olemaan meille tärkeitä jatkuvan matkamme aikana. He ovat siskojamme ja veljiämme, ystäviämme ja muita mahtavia ihmisiä, jotka tulevat rakastamaan meitä.

Joillekin junamatka on hauska kokemus. Joillekin matka saattaa olla surullinen lyijynraskaine matkatavaroineen. Jotkut taas ovat aina valmiita auttamaan matkatovereitaan. Jotkut jättävät koti-ikävän jälkeensä... Toiset taas astuvat junaan ja jäävät pois heti seuraavalla asemalla ja antavat vain harvoille meistä mahdollisuuden tavata heidät.

Joskus olemme yllättyneitä, kun rakastamamme matkatoveri menee istumaan toiseen vaunuun ja jättää meidät yksinään jatkamaan matkaa. Onneksi kukaan ei pidättele meitä vierailemasta heidän luonaan toisessa vaunussa. Joskus kuitenkaan emme voi mennä istumaan heidän viereensä, koska paikan on vienyt jo joku toinen.
Mutta se ei haittaa, matkanteko on nyt vain sellaista; täynnä unelmia ja yllätyksiä, tapaamisia ja jäähyväisiä, joskus mukavia ja toisinaan ikäviä tapahtumia. Mutta muistakaa... Paluumatkaa ei ole!

Siispä tehkäämme matkastamme niin miellyttävä kuin mahdollista, teemmehän tämän matkan vain yhden kerran. Yrittäkäämme ymmärtää matkatovereitamme ja etsiä parhaimmat puolet heistä jokaisesta. Ymmärtäkäämme, että jokaisena matkamme hetkenä voi aina olla joku, joka tarvitsee ymmärrystämme. Me itsekin tarvitsemme tietyssä vaiheessa matkaamme jotakuta, joka ymmärtää meitä.

Matkamme suuri mysteerio on se, että emme tiedä milloin meidän on astuttava junasta pois, emmekä tiedä milloin kukin matkatoveri astuu pois kyydistä. Edes hän, joka istuu aivan vierellämme.

Tulee olemaan kivuliasta sanoa jäähyväiset kaikille rakkaille ihmisille, jotka olemme matkamme aikana tavanneet. Mutta olen myös varma siitä, että joskus saapuessamme Keskusasemalle, tapaamme uudestaan kaikki rakkaimpamme mukanaan enemmän matkatavaroita kuin matkalle lähtiessään. Ehkä olen matkani varrella voinut antaa heille osan.

Hyvät ystävät, tehkäämme matkastamme ikimuistoinen. Huolehtikaamme siitä, että jätämme jälkeemme kauniita muistoja.

Vuoden kolmena ensimmäisenä viikkona minun elämäni junaan on tullut uusia ihmisiä ja sieltä on myös poistuttu. Kaikki ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta ja kysymyksiä. Ovatko asiat ennakkoon määrättyjä vai onko kaikki sattumaa? Onko elämän junalla valmiiksi laadittu aikataulu, joka tarkasti pitää paikkansa? Vai tuleeko se asemille vähän milloin sattuu, välillä etuajassa ja välillä pahasti myöhässä kun on ollut muuttuvia tekijöitä?
Minun vaunuuni tuli uusi matkustaja erään fb:ssa olleen valokuvan kautta. Kuvan julkaisijan olen tavannut vuonna -64 hänen ollessaan muutaman kuukauden ikäinen vauva ja sen jälkeen yhteydet ovat katkenneet. Meidän yhteinen tekijämme on tämän naisen äiti, josta kauan sitten otetun kuvan hän oli julkaissut. Tunnistin heti ja hetken pohdiskeltuani hoksasin mistä on kysymys. En ole kuvan henkilöäkään tavannut vuoden -64 jälkeen. Hänen tyttärelleen ja minulle kehkeytyi pitkät keskustelut ja kumpikin eli pari päivää valtavan tunnekuohun vallassa. Palasin useammaksi päiväksi lapsuuteeni ja nuoruuteeni muistoissani. Kuvan nainen sai elää aika pitkän elämän, mutta on jo poistunut joukostamme. Miten hienoa olisikaan ollut myös hänen kanssaan istua hetki samassa vaunussa, kysellä mitä sinulle kuuluu ja muistella menneitä  <3

Vaunustani poistuivat ihanat naapurit, tosin vain toiseen vaunuun, johon voin mennä heitä tapaamaan ja hekin varmaan vierailevat minun vaunussani. En tiennyt, että voi tuntua niin kurjalta kun naapurit muuttavat pois, toiseen kaupunkiin. Viisi vuotta asuimme naapureina, olimme toistemme tukena ja turvana, annoimme apua pyydettäessä ja myös pyytämättä. Luottamus puolin ja toisin oli täydellinen. Heitä tulee ikävä ja on jo <3

Vaunustani astui pois omalla päätepysäkillään tärkeä henkilö, ihanan miniäni isä. Meillä oli lähemmäs 30 vuotta kestänyt hauska matka yhdessä. Kiitos siitä, emme ikinä unohda sinua <3


Matkamme on täynnä unelmia ja yllätyksiä, tapaamisia ja jäähyväisiä. Haluan uskoa siihen, että kerran saapuessamme Keskusasemalle tapaamme kaikki, jotka ovat junassamme matkustaneet.

Toivotan kaikille minun vaunussani istuville: OIKEIN HYVÄÄ JUNAMATKAA, NAUTTIKAA MATKANTEOSTA!




maanantai 15. tammikuuta 2018

Muutoksen tuulia verstaallani

Verstaani (työhuoneeni, luolani) on kokenut jo montakin muutosta sen jälkeen kun siitä vuoden 1991 alussa tuli työpaikkani. Yksityisyrittäjänä siellä pakersin vuoden 2010 kevääseen saakka. Vaikka siellä ansiotöitä tein niin se toimi myös askartelutilana.Tila on muokkautunut sen mukaan mitä milloinkin on ollut suunnitteilla ja tekeillä. Ensin se oli hyvin avara ja tietysti hyvin siisti. Minulla oli periaate, ettei pöytien alle voi alkaa kertyä epämääräisiä tavaralaatikoita. Tämä periaate romuttui varmaan parin ensimmäisen vuoden aikana! Konekantaa oli välillä uusittava ja se aiheutti tilan uudelleen järjestelyjä useampaankin otteeseen. 2010 keväästä alkaen tila on ollut pääsääntöisesti askartelutilana ja tuonakin aikana on tila järjestäytynyt pariin otteeseen aika uusiksi.
Nyt vanha palvelija, teollisuusompelukone sanoi työsuhteensa irti. Omin neuvoin sitä ei saatu korjattua ja tein päätöksen, että saa lähteä romuksi. Tiedän, että ensimmäinen ikävä pukkaa silloin kun farkut pitää lyhentää, mutta nyt on sopeuduttava siihen, että kotikoneen ja saumurin on riitettävä.
Teollisuuskone itsessään ei paljon tilaa vienyt, mutta siihen liittyvä iso työpöytä kylläkin. Nyt oli siis jälleen uuden järjestelyn aika. Vertaalleni olen kerännyt kaikenlaisia muusta käytöstä vapautuneita huonekaluja. Kriteerinä on ollut "jos se sinne mahtuu ja sitä siellä tarvitsen".
Verstaani on omakotitalomme piharakennuksessa. Sinne saavat meneillään olevat työt jäädä odottamaan tekijäänsä. Kun lukitsen poislähtiessäni oven, tiedän, että kaikki on palatessani just samassa paikassa kuin jättäessänikin.
Tällaisessä päivitetyssä tilaversiossa nyt sitten harrastan erilaisia askarteluja, ompelen omiin tarkoituksiin, retkotan sohvalla omissa oloissani, poljen crosstreineriä, kuuntelen radiota, mietin suuria asioita.













Oikein hyvää tammikuista viikkoa kaikille!

maanantai 8. tammikuuta 2018

Kaksi onnittelukorttia

Kahden lapsen synttärit on jo ehditty tämän vuoden puolella viettää. Ensiksi oltiin naapurin Edvinin 2-vuotissynttäreillä ja hänelle tein tällaisen kortin

Ja heti seuraavana päivänä oli kutsu tyttärentyttären 11-vuotiaan Nellin synttäreille. Hän sai tällaisen kortin, johon rahalahja oli työnnetty kirkkaan muoviputken pätkän sisälle.


sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Kynsilakkakukkasia

Surffailin erilaisilla askartelusivustoilla ja osuin päivitykseen kynsilakkakukkasista. Olen joskus aikaisemminkin sellaisia kuvissa nähnyt, mutta ei ole kiinnostanut. Nyt kiinnosti! Etsin vähän lisätietoa youtubesta ja eekäkö kokeilemaan.
Jostain luin, että kun metallilangasta tehdyn rungon ensin kastaa liimaan, niin sitten on helpompi sivellä lakka päälle. Liima tarttuikin hienosti terälehtiin ja en millään olisi malttanut odottaa sen kuivumista. Ehkä en malttanutkaan tarpeeksi pitkään. Ainakaan ei onnistunut. Lakka rypisti liimakalvon ikävän näköisesti. Seuraavaksi sitten pelkällä kynsilakalla. Meikäläinen hätähousu jo oli hermoromahduksen partaalla, kun viidestoistakaan yritys ei tuottanut tulosta. Oli jo vähällä etten tullut ajatuksiin lopettaa moinen pelleily. Mutta jostain löytyi vielä innostusta ja vihdoin eka terälehti onnistui, sain lakan pintajännityksen kohdalleen ja hoksasin miten homma toimii. Huteja tuli edelleen, mutta onnistumisen riemu oli taas suunnaton.
Tässä eka kokeilu kynsilakkakukkasistani. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.



Tässä linkki, josta jatkolinkkejä klikkailemalla löytyy tietoja mistä oikeastaan on kysymys. Hakusanalla diy nail polish flowers löytyy vaikka mitä.
Tääs löytyi uusi askartelulaji, ettei vaan kävisi aika pitkäksi. Pieni varoituksen sana teille, jotka lähdette kokeilemaan, riittävästi pitkämielisyyttä alkutaipaleelle ja sitten oletkin jo ihan koukussa :)


lauantai 6. tammikuuta 2018

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uuden Vuoden aattotunnelmia

Kävimme Eurajoella katsomassa komeaa ilotulitusta





Kävimme myös Rauman keskustassa katsomassa illan aikana tehtyä valoteosta. Valitettavasti sitä ei saanut miltään suunnalta kokonaisuudessaan kuvaan, mutta kaupungintalon edustalle oli tehty kynttilöistä tärkeä ja kaunis sana YHDESSÄ.
Kaupunki oli tuolloin n.klo 20 aikoihin todella hiljainen. Joitakin kuvia tuli napattua


Vuoden viimeisinä tunteina tuli suruviesti ja vuosi 2018 otettiin vastaan itkuisissa tunnelmissa, mutta elämän pitää jatkua. Niin hänkin haluaisi. Sytytimme kynttilän ja sen valossa muistelimme pois lähtenyttä.
 Me kutsumme häntä,
mutta hän ei käänny enää.
Hän on matkalla lapsuutensa metsiin,
sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan.
Siellä laulavat toisenlaiset linnut.