torstai 23. maaliskuuta 2017

Verstaan suursiivous on valmis!

No, ei ihan, mutta melkein. Ainoastaan ikkunoiden pesu ja verhon vaihtaminen toiseen ikkunaan pitää vielä tehdä. Mutta niitä en edes laske.  Homma ei ollut ihan pieni, monen monta viikkoa asian kanssa pakersin. Lajittelin tavaraa säilytettäviin, myytäviin, lahjoitettaviin, poltettaviin roskiin ja sekajätteeseen. Hämmentävää miten paljon ehtii vajaan kolmenkymmenen askarteluvuoden aikana tavaraa kerätä, vaikka paljon sitä on käytettykin. Toki olen suursiivouksia aikaisemminkin tehnyt, mutta en oikein mistään raaskinut luopua, lajittelin niitä vaan muka parempaan järjestykseen. Nyt lakaisi iso luuta! Edelleenkin jäi paljon ja osa myös sellaista minkä olisi voinut jo hävittääkin, mutta ei ihminen kerralla mahdottomiin pysty! Olen niin ylpeä itsestäni, että maltoin niin paljosta luopua. Kuten kuvista näkyy en kuitenkaan ihan puille paljaille vielä jäänyt :)
Nyt tiedän tarkkaan mitä minulla verstaallani on ja aika tarkkaan missä mitäkin on. Uusien paikkojen opettelu aina vähän aikaa kestää. On ilo mennä sinne jotain askartelemaan ja kieltämättä sormet syyhyävätkin aika lailla kun olen monta viikkoa tehnyt vain pakolliset jutut.
Verstaallani kaikki huonekalut ym:t sellaiset ovat huusollin puolelta hylättyjä ja laitettu sinne entisten lisäksi. Niitä ei ole maalattu tai verhoiltu vaan ovat sellaisenaan. Ei voi sanoa, että olisi joku tyyli :) Mutta pääasiahan on, että toimii ja minä siellä viihdyn.
                                          










 Isolla työpöydällä kuvausteltan vieressä on vielä laatikoissa hinnoiteltuna runsaasti myytäviä leimasimia, kirjoja, papereita ym. Yritän myydä niitä "livenä", paitsi ehkäpä leimasimia jossain vaiheessa laitan nettimyyntiin.

 Kun sain viimeisetkin pölyt pyyhittyä ja viimeiset roskapussit vietyä pois niin oli aika sammuttaa loistevalot, sytyttää vähän kohdevaloja ja kynttilä ja heittäytyä hetkeksi tunnelmoimaan ja ihailemaan lopputulosta.


 Arvatkaapa mitä tuo arkkupöytä sohvan ja nojatuolien välissä pitää sisällään ja on lähes täynnä :)






torstai 16. maaliskuuta 2017

Rust on Crafts

Olin eilen illalla Jehkottaren kursseilla "Rust on Crafts". Tiesin jo mennessäni, että nyt olen taas antamassa pahalle pikkusormea ja jatkonhan jokainen tietää. Tragikoomiseksi asian tekee se, että luonnollisestikin joudun hankkimaan Rust Efect pastaa ja se ei sovi siihen pirtaan, että verstaani suursiivouksen edetessä olen luvannut itselleni ( tai suorastaan vaatinut itseltäni) etten osta ikinä koskaan mitään muuta kuin liimaa, ja 2-puolista liimakalvoa. Kaikkea muuta riittää takuulla niin kauan kuin minulla silmä näkee ja käsi heiluu. Ja  kuinkas ollakkaan, ennenkuin olen edes viimeistä silausta verstaalla tehnyt niin jo olen tilailemassa tuota ruostepastaa. Voi minua! Heikko on ihminen.

Mutta kurssi oli todella mielenkiintoinen ja jos siinä on mitään perää että nauru pidentää ikää niin lisävuosia tuli taas. Unohdin illan aikana, että olin mennessäni flunssasta väsynyt ja haluton tekemään yhtikäs mitään.Tällainen ROCK-henkinen pysti oli kotiin tuomisina. Mielessä monta ideaa tekniikan toteuttamiselle! 


Tästä on hyvä jatkaa ruosteen tekemistä :)  Kiitos Taru-opelle ja opiskelukavereille!


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Taitaa tulla kevät!


Viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin ja linnutkin olivat sen huomanneet. Pihapuissa kävi melkoinen konsertti. Taitaa tulla kevät!
Tästä intoutuneena selailin kuvakansioitani linnuista ja satojen lintukuvien joukosta valikoitui muutama, jotka itseäni säväyttivät
Mustarastas

Varis

Nuori punarinta

Vihervarpunen

Joutsenet

Sorsat

Närhi 

Oikein hyvää alkavaa viikkoa ja aurinkoa päiviinne!
 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kauttuan ruukilla

Kylämme valokuvauskerho teki retken Kauttuan ruukille. Sää ei suosinut kuvaamista, oli harmaata ja pilvistä, mutta onneksi  sade alkoi vasta kun olimme jo kotona.
Melkoista historian havinaa löytyy alueelta ja kesäaikana alue on varmasti todella kaunis, joten päätimmekin tehdä uuden kuvausretken kesäkuussa kun matkaa ei ole kuin vajaa neljäkymmentä kilometriä.
Jotain kuitenkin tuli kuvattua valonpuutteesta huolimatta






Emme valitettavasti tavanneet alueella asustelevia koskikaroja. Ei aina voi voittaa.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Miten aika rientää

Taas on pakko todeta tuo kliseinen "miten aika rientää"? Pojanpojista keskimmäinen, Lassi pääsi tänään ripille ja vain hetki sitten hän syntyi.
Kokemäen kaunis kirkko valmiina juhlaan

Tärkeä hetki nuoren ihmisen elämässä

 Lassille tein tällaisen kortin juhlapäivän kunniaksi
Kortin etusivu

Kortti sisältä, kirjekuori sisältää lahjan

Kortin takasivu

Kuori kortin säilytystä varten

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Kortti 13-vuotiaalle tytölle

Aika hiljaista on ollut askartelurintamalla. On ollut monenlaista muuta projektia käynnissä ja olen tehnyt vain "pakolliset" kortit ja niistäkin ainakin pari jäi kuvaamatta kun oli kova kiire laittaa kuoreen ja matkalle.
Tämäkin kortti oli jo kuoressa, mutta en ehtinyt sulkea kun huomasin että voishan siitä kuvankin näpsäistä. Kortti lähti kummitytön vanhemmalle tyttärelle
Meillä talvet tulevat ja menevät nopeaan tahtiin. Torstaiaamuna satoi hetken aikaa valtavia lumiriekaleita

Kertyneet lumet sulivat nopeasti ja siinä samalla suli liukkauskin aika totaalisesti ja sai vaihtaa Icebugit lenkkareihin kun lähdin illalla lenkille. Sää oli mitä parhain, ei tuullut, oli vähän kosteaa ja niin helppo hengittää. Tuli vetästyä kunnon hikilenkki ja tuntuu, että taas alkaa jonkinlainen juoksuntapainenkin rullata. Se tunne kun tossu siirtyy toisen eteen, hikipisarat tippuvat ja hyvänolon tunne hiipii kroppaan. Yritän pitää kirkkaana mielessä entisen joogaopettajan sanat "venytään niin pitkälle kuin se tänään on mahdollista". Lenkin pituuden päätän kotoa lähtiessä (yleensä joko 5 km tai 10 km), mutta vauhti riippuu tunnetilasta, joka onneksi kohoaa lenkki lenkiltä. Nähtäväksi jää lunastanko itselleni juhlavuoden kunniaksi tekemäni lupauksen...

Venykää tekin niin pitkälle kuin se tänään on mahdollista  <3

torstai 2. maaliskuuta 2017

Muistammeko kiittää?

Sopivasti jatkoa edelliseen postaukseeni pienistä iloista oli tämän päivän Länsi-Suomen kolumni. Mistä kaikesta muistamme kiittää vai muistammeko mistään? Monet asiat arjessa ovat mukamas itsestäänselvyyksiä eikä niitä sen kummosemmin ajattele mitä niiden takana on. Mitä on joku tehnyt, että saamme keittää aamukahvin ja lukea lehden, mitä on joku tehnyt jotta meidän kauppareissumme onnistuu jne jne. Eipä näitä varmasti ole tarkoituskaan joka hetki havainnoida ja kiitoksia lausua, mutta joskus voisi varmaan näitäkin kirjata päivän ajan ja todeta illalla, että kylläpä olikin kiitoksen aihetta tässäkin päivässä :)