lauantai 26. elokuuta 2017

Harrastuksena valokuvaus

Valokuvasta on mieheni ja minun jo yli 50 vuotta kestänyt yhteinen matkamme alkanut. Hän oli uudella kamerallaan omien sanojensa mukaan naisia kuvaamassa kaupungilla ja kuinkas ollakkaan, osuin paikalle parin kaverini kanssa ja sillä tiellä ollaan.
Vuosikaudet ja vuosikymmenetkin hän meillä kuvat otti. Filmi oli kallista ja kuvienkehittäminen vielä kalliimpaa, joten harvakseltaan kuvia albumiin kertyi, mutta ne ovat sitäkin arvokkaampia ja tärkeämpiä.
Tällaisen kollaasin tein vuosilta 1963 - 64.
Digikamerat ja myöhemmin kännykkäkamerat mullistivat totaalisesti kuvien määrän. Jossain vaiheessa kymmenisen vuotta sitten itselläkin alkoi orastaa pieni innostus kuvaamiseen. Ehkä se johtui osaksi siitä, että olin kyllästynyt aina odottelemaan miestäni, joka jäi jotain kohdetta kuvaamaan :) Samoihin aikoihin aloitin ensimmäistä blogiani ja kuvaaminen muodostui senkin vuoksi tärkeäksi. Ostin ekan oman kameran ja rupesin kuvaamaan muutakin kuin mitä blogissani julkaisin. Hissukseen valokuvausinnostus vei pikkusormen lisäksi koko käden tai paremminkin koko naisen. Tuli halu saada taas vähän paremmin onnistuneita kuvia ja onnistumiset nostivat rimaa taas pikkasen ylemmäksi. Kamerankin vaatimustaso kasvoi. Kuvia on nyt kymmeniätuhansia. Ensin kuvittelin, että sataan kuvaan kuuluu mahtua edes yksi helmi. Nyt toivon, että tuhanteen kuvaan voisi hyvällä onnella mahtua yksi helmi :)
Tottakai on tärkeää tuntea onnistumisen riemua ja pientä ylpeyttäkin hyvästä kuvasta, mutta kun syvällisemmin valokuvausta mietin niin ei se kuitenkaan  ole tärkein asia.
Valokuvaus on opettanut näkemään paremmin ja tarkemmin ympärilleen. Näen nyt asioita, joita en ennen tiennyt olevan olemassakaan. Näen paljon enemmän esimerkiksi värisävyjä.
Valokuvaus on opettanut nöyryyttä. Kuvia ei voi mennä ottamaan, niitä mennään pyytämään ja saadaan jos onni on myötäinen. Nöyryyttä myös siinä mielessä, että välillä on ryömittävä maassa saadakseen haluamansa kohteen ja kuvakulman. Vielä kun oppisin tarvittavan määrän kärsivällisyyttä niin olisin taas päässyt vähän pidemmälle harrastuksessa.
Huomaan usein katsovani ilman kameraakin ikäänkuin linssin läpi. Näen lähes kaikessa jotain valokuvauksellista ja mielessäni rajaan näkemäni suorakulmioksi.
Valokuvaus on hiljentymistä omaan tekemiseen, muu maailma hiljenee ympärillä, on vain kohde ja minä kamerani kanssa. On hyvin terapeuttista kuvata esim. kimalaista, joka pörrää kukassa. Just kun saa tarkennettua sen ruutuun niin se jo onkin seuraavassa kukassa eikä valokaan tule sopivalta suunnalta.Se opettaa olemaan itselleen hellä silloinkin kun ei vaan onnistu. Turha siinä on alkaa pörriäiselle tai kameralle herjoja huutelemaan.
Väitän, että valokuvaus on  muokannut minua aika paljonkin. Kiinnitän huomiota asioihin, joita en ennen nähnyt tai näin ne rumina tai mitäänsanomattomina.

Olen saaut roimasti itsevarmuutta olemalla myös kameran etupuolella. Olen erittäin hyvin tietoinen, että minua kauniimpia ja parempia on pilvin pimein, mutta tiedän olevani ainutkertainen ja ainutlaatuinen ja paras mä. Viihdyn niin kuvaajana kuin kuvattavanakin.
Valokuvaus on tuonut melkoisen määrän upeita ihmisiä kulkemaan rinnalla, välillä ihan konkreettisesti ja välillä somen kautta. Ilman tätä harrastusta en varmaankaan olisi koskaan heihin tutustunut. Heiltä saatuja kehuja ja neuvoja arvostan todella paljon.
Koska en ota kuvia myyntiin niin saan ottaa just sellaisia, jotka omaa silmää miellyttävät ja se on luxusta, jos joku muukin niistä tykkää.
Valokuvausharrastuksella ei ole kattoa ja seinätkin ovat laajalla. Aiheina on koko maailma ja koko elämä. Ei sen enempää eikä vähempää. Rahaa voit käyttää enemmän, vieläkin enemmän tai sitten hyvin hallitusti. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Omistan kyllä useampia kameroita joista uusin on muutaman päivän ollut käytössä. Pitää olla kameroita erilaisiin tarkoituksiin ja tilanteisiin. Paras kamera on kuitenkin se, joka sattuu olemaan mukana. Ja vaikka kamera olisi kuinka hieno ja kallis, se on vain puolet totuutta. Pitää olla silmää nähdä kohde ja kuvakulma. Kolme koota: kohde, kuvakulma ja kamera. Ihan ite keksin just nyt :D Mutta kun ne osuu kohdalleen saattaa se etsitty helmi syntyä.
 Haluaisin vielä löytää ihan ikioman tyylin, sellaisen, että heti kuvan nähtyään voi suurella varmuudella tietää sen olevan minun ottamani. Rönsyilen liikaa kaiken perään. Toisaalta, väliäkö silläkään sitten on. Omapa on asiani :)
Valokuvaajan pitää olla ahkera ja viitseliäs nousemaan aamuvarhaisella kun aurinko ei ole vielä yöllistä usvaa tai kastetta kuivannut tai sateen jälkeiset vesipisarat vielä viipyilevät kasvien lehdillä ja kukkasissa.

 Valokuvaajan pitää olla valmiina lähtöön kun joku sääilmiö on tuloillaan tai kun joutsenet tekevät muuttoa. Tai kun kuulee kurkien äänet jostain lähistöltä, silloin on juostava kuin henkensä edestä. Kun myrsky ujeltaa pitää yrittää ehtiä merenrantaan tai kun näkee auringolaskusta tulevan erityisen hienon, niin silloinkin on kiire. Ne hetket tulevat nopeasti ja menevät vielä nopeammin. Kun taivaalle on ilmestynyt pilvi, joka näyttää Mikki Hiireltä, on aikaa vain muutama sekunti saada kamera laukaisukuntoon tai Mikistä on jo ainakin toinen korva kadonnut taivaan tuuliin.


 Edellä olevalla pitkällä vuodatuksella haluan tiivistettynä sanoa, että valokuvaaminen on ihana, iloinen ja haasteitä täynnä oleva harrastus.



12 kommenttia:

  1. Siis tuo kollaasi vuosilta 63 ja 64... vaikka ite olenkin sitte seuraavalta vuosikymmeneltä niin ihan pieniä välähdyksiä silloisesta ajasta. Nämä kuvat on aivan mahtavia ! En tietenkää tiedä silloisesta muodista mitään, mutta ihana tuo kuva missä sinulla on tuo huivi päässä ja miten ihanan näköistä muutenkin. Olet ollut kaunis nuori nainen ja yhä vain kaunis edelleen. :) ja itselle välittyy jotenkin sellainen ihana ja välitön tunne tuosta kuvasta, jossa nojaat puuhun. Mieleen tulee mustavalkoiset, suomalaiset, ihanat tukkijätkäelokuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru 😊 Kuvan,jossa minulla on huivi päässä, on Tapio ottanut muutama tunti isäni hautajaisten jälkeen Uudenlahden Pyytjärven rannalla. Siinä sekoittuu suru ja ilo. Olimme menneet kihloihin päivää ennen kuin isäni kuoli. Kaksi keskellä olevaa kuvaa liittyy motocrossajoihin Salinkedossa ja oikean puoleisen kuvan ottopaikkaa Hämeenlinnan Pannujärvellä olemme lähdössä ensi viikolla etsimään. Saa nähdä onko koivu jo kaatunut järveen 😉

      Poista
  2. Ihana postaus kaikinpuolin <3 :)

    VastaaPoista
  3. Olet oikeassa paikassa molemmilla puolilla kameraa, todella!
    Olet löytänyt oikean harrastuksen: sinulle sopii silmänräpäyshetkien ja äkillisten tapahtumien kuvaaminen. Osaat myös nähdä milloin rauhallisuus parhaiten välittyy kuvasta. Olen huomannut että sinulla on silmää! Siinähän juuri se vitsi piileekin!
    Pidän kovin lintupullukan suloisesta olemuksesta ja myös kallellaan olevista veneistä.

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus ja kuvatkin niin kauniita ja upeita. Valokuvaaminen on kivaa, eikä onnistumiseen välttämättä tarvita edes kallista kameraa, se voi tapahtua pienellä ja halvallakin. Ja kuvia pitää näpsiä paljon, silloinhan on suurempi nahdollisuus saada SE kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida 😊
      Just noin asia on kuin kommentoit.

      Poista
  5. Mahtavia kuvia, ihania gollaaseja. Kuvat ovat suorastaan upeat.

    VastaaPoista
  6. Pidän kovin lintupullukan suloisesta olemuksesta ja myös kallellaan olevista veneistä.


    ทางบ้าน

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!