maanantai 14. toukokuuta 2018

Se on kesä nyt

Ei kannata enää odottaa, että tulee kesä, se on tässä ja nyt. Pitää vaan nauttia. Hellerajan molemmin puolin on huiskittu jo useampi päivä. Yhtään ei olisi pahitteeksi sade lähinnä luonnon vuoksi.

Viikonloppu oli juhlien täyttämä. Lauantaina juhlittiin kaksia synttäreitä Sastamalassa ja Äitienpäivänä nautittiin mahtavan hyvä lounas Pitkäjärven Vapaa-aikakeskuksessa Kokemäellä. Viikonlopun aikana tuli tavattua kaikki rakkaat, osa pariinkin kertaan. Niin ihanaa tuo isolla porukalla yhdessäolo.
Äitienpäivälounaan jälkeen ajelimme vielä erääseen tiettyyn koivikkoon, jossa toteutui yksi kuvaushaave. Olen halunnut kuvan, jossa olen lempparikoivikossa kansallispuku päälläni. Siinä vaan koivikon reunalla vaihdoin vaatteet ja kuvaukset saivat alkaa. Puku on Tuuterin puku ja tein sen 30 vuotta sitten omin pikkukätösin.
Vastustamattoman kaunista katseltavaa olivat koivujen latvat kirkkaan sinistä taivasta vasten. Tuli niin tosi suomalainen olo.
Pihalla tapahtuu myös niin paljon ettei perässä pysy. Hetki sitten tekemäni kierros kuvien muodossa näytti tällaiselta








Lähes kolmekymmentä vuotta on näitä pihamaisemia katseltu enkä muista, että milloinkaan marjapensaat olisivat olleet täydessä kukassa toukokuun puolivälissä. Nyt on ja myös mustikat kukkivat pihan reunoilla. Älä tule halla, älä tule!

Nyt on pieni tauko blogissa ja palailen sitten matkakuvien ja -kertomuksen merkeissä.

Nauttikaa aurinkoisista päivistä ja ihastelkaa luonnon muuttumista!







14 kommenttia:

  1. Kaunista :)
    Minullakin on Tuuterin puku, tosin äitini on tehnyt sen. Se on kaunis ja suurtöinen. Lisäksi minulla on Keski Suomen puku. Aikoinani olin kansallispukujen suurkuluttaja, kun tanhusin kilpasarjoissa. Kaksi Hämeen pukua tuli kulutettua loppuun, ne meni jo kiertoon, mutta nuo kaksi jäi aarteekseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija 😊
      Todellakin sai monta ristipistoa Tuuterin pukuun tehdä. Tein sen aikoinani kuoron 10-vuotisjuhlakonserttia varten ja on sillä muutakin käyttöä ollut, mutta vuosia on ollut pukupussissa.

      Poista
  2. Ihanat kuvat <3 hyvää kevään jatkoa Sinulle !

    VastaaPoista
  3. Nyt on oikein inkkarihelle/kesä. Toivottavasti ei nyt vielä lopu, välillä voi tulla vähän vilpoisempaa, sit taas aurinkoa.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia❤ Leppoisaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
  5. Upea kuva upeasta naisesta koivumetsässä kansallispuvussa :) Kyllä siellä on paljon jo kukassa :) Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania nuo koivikko kuvat, eikä kukkakuvissakaan ole mitään valitamista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!