Kuvat alkoivat kertoa tarinaa

Tiilivuoren valokuvauskerho järjesti vintagekuvaustapahtuman yhdessä "Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille" - Rauman kaupungin kylähankkeen kanssa. Idea kuvaustapahtumasta oli allekirjoittaneen ja niin sanotusti oma lehmä oli ojassa. Olen haikaillut sellaisen kuvausteeman perään, jossa pukeudutaan 40-50 luvun vaatteisiin ja ollaan kuvissa vakavina niinkuin ajan tyyliin ja tapoihin kuului. Sellaisia kuvia on omista isovanhemmista ja niiden tunnelma on aina kiehtonut. Saisikohan samaa tunnelmaa vielä kuviin? Sain muutaman asiasta innostuneen mukaan ja alkoi vaatteiden ja mallien hankinta. Alkuperäinen tarkoitukseni oli, että keskityn valmistelujen jälkeen pelkästään kuvaamiseen, mutta väen vähyyden vuoksi toimin myös "kuvaussihteerinä" ja mallina sekä tietysti kuvaajanakin. Kuvauspaikaksi saimme Kotiseutuyhdistys Muinan pihapiirin Rauman Vasaraisilla. Saimme kuvata ulkona ja sisällä ja ympäristön tunnelma ainakin oli taattu.
Ideoita putkahteli kuvaussession aikana ja vaatteita vaihdettiin useampaan otteeseen.
Kun sitten kuvia katselin, ne alkoivat kertoa minulle tarinaa, joka ei päästänyt otteestaan.
Tarinan henkilöiden nimet ovat keksittyjä ja jotenkin näin se menee:
Elettiin vuotta 1947 Rauman Vasaraisten kylässä pienessä torpassa vaatimatonta, työntäyteistä elämää. Sellaista se oli kaikkialla muuallakin, pikkuhiljaa noustiin sotavuosien ahdingosta ja yritettiin sopeutua normaaliin elämänmenoon.
Torpassa asui Paavo-isä ja Esteri-äiti lapsiensa Irjan, Sirkan, Siljan, Reiman ja Martin kanssa. Vaikka tilaa oli vähän niin Paavon äiti Martta ja Esterin äiti Saima asuivat nurkkahuoneessa. Tekivät talon töitä minkä jaksoivat ja katsoivat lasten perään. Näin oli ollut jo silloin kun Paavo oli rintamalla. Keväällä Esterin siskontyttö Salli Loimaalta tuli auttelemaan peltohommissa ja hoitelemaan kotieläimiä.
Juhannusaattona Soukaisten kylällä oli juhannusjuhlat, oli kokko ja haitarikin haikeesti soi. Salli laittoi paremman klänningin päällensä ja lähti mukaan nuorten iloihin.

Ahkerasti häntä pyöritti valssit ja jenkat naapurikylästä oleva mies. Kuiskutteli Sallin korvaan ties mitä ja kesäyö huolehti lopusta.

Kesällä tuli kiertävä valokuvaajakin taloon

Lapsille haettiin päälle jotain parempaa, mitä nyt sattui löytymään. Tyttöjen pitkät hiukset letitettiin ja laitettiin hienot rusetit. Pojille löytyi komeat hatut. Nostettiin pieni pöytä ulos, siihen pöytäliina ja kukkaset. Sitten lapset järjestykseen ja valokuvaaja tärkeänä kameransa takaa antoi ohjeita: "Olkaas nyt liikkumatta ja pojat ei saa pelleillä".

Kesä torpassa jatkui verkkaiseen tahtiin, kun ulkotyöt oli tehty, Salli istui paukuttelemaan mattoa

Ja Martta-mummo nypläsi pitsiä

Saimalla oli Näpsä-merkkinen kamera ja hän silloin tällöin otti muutaman kuvan. Kallistahan filmi oli, ja oli yritettävä parhaansa, jotta kuva onnistuisi

Kesän edetessä Salli ymmärsi, että nyt asiat eivät ole hyvällä mallilla. Hän odotti lasta

Juhannusyön jälkeen hän ei ollut silloista tanssittajaansa missään tavannut, mutta oli kuullut, että mies oli tiukasti naimisissa ja kuuden lapsen isä. Salli tiesi mikä häpeä tästä syntyy hänelle ja varsinkin tädilleen Saimalle.
Salli itki, kävi kirkossa ja rukoili ahdistukseensa, pyyteli anteeksi Korkeimmalta. Katui katkerasti juhannusyön tapahtumia, mutta eihän niitä tapahtumattomiksi saanut, vaikka kuinka olisi itkenyt.

Salli oli oikeassa Saiman suhteen. Muut jotenkin tilanteen ymmärsivät ja hyväksyivät, mutta Saima suorastaan raivostui. Että hänen siskontyttönsä sellasen häpeän nyt toimittaa! Saima päätti paeta häpeää kaukaisten sukulaistensa luokse Ameriikkaan. Hän pakkasi vähän omaisuutensa kahteen matkalaukkuun. Hetkeksi vielä istahti kotiportaille katselemaan vanhoja valokuvia

Rakkaan pihakoivun vieressä päättäväinen katse kertoo, että hän oli päätöksensä tehnyt ja valmis toteuttamaan pitkän merimatkan toiselle mantereelle, uuteen elämään ilman häpeää

Saiman lähdettyä torpassa elettiin entiseen malliin ja maaliskuussa Sallin pieni poika näki päivänvalon. Siinä oli hänen hyvä nukkua lämpimän muurin edessä Paavon aikanaan vanhimmalle lapselleen Irjalle tekemässä kehdossa

Kolmen vuoden kuluttua tulleessa Ameriikan paketissa oli Saiman kirjailema lehtiteline ja mukana seuranneessa kirjeessä hän hoippuvalla käsialalla oli kirjoittanut: Tässä teille sinne tuvan seinälle niin muistatte minut kun Länsi-Suomet siinä säilytätte". Olisko ollut vähän koti-ikävä?

Esteri oli kyllä kirjoittanut pari kirjettä äidilleen ja kertonut, että Salli oli synnyttänyt terveen pojan ja asustelivat heillä edelleen. Saima ei ollut sanallakaan asiaa kommentoinut. Häpeä raastoi edelleen.

Sen pituinen se!