tiistai 1. elokuuta 2017

Majakka piha-altaan reunalle

Kukkaruukuista tein ( mies oli vähän apuna) piha-altaan reunalle majakan. Korkeutta koko systeemille tuli 102 cm ja aluslaatan koko on 40 x 40 cm. Valaisimena toimii roikkalamppu, jonka johto kulkee purkin sisällä.
Alin, korkea ruukku on muovinen ja muut kolme saviruukkuja ja valaisimen alla on kaksi aluslautasta. Maalasin kaikki ulkomaaleilla. Valkoisen ja harmaan rajakohdille laitoin narua, ikkunat ja ovi ovat kattohuopaa. Ne reunustin ohuella narulla. Oven päällä oleva metallinen ankkuri on nyt uusiokäytössä. Majakka on kiinnitetty pihalattaan kulmaraudoilla, ettei isompikaan tuuli pääse sitä kaatamaan. Vene on tuunattu koristepurjevene. Kaikki purjesysteemit poistettiin ja vene ja airot saivat tervapinnan, jonka alta nätisti kuultavat aikaisemmat maalit.


Sähköt kytkettiin niin, että valon saa sytytettyä ja sammutettua terassin seinässä olevasta kytkimestä.


 Kun itse tekee niin saa mitä tulee, mutta nyt saatiin se mikä oli tilauksessa :) Tyytyväisin mielin majakkaa on ihailtu päivin ja illoin.



16 kommenttia:

  1. On komea majakka! Sitä kelpaa katsella. Se sopii ihanasti kauniiseen ympäristöönsä.
    Roikkalampun lamppu on kuin suunniteltu majakan lampuksi. Suloinen valo pimeällä!

    VastaaPoista
  2. Hieno tuli majakastasi. Siellä se valaisee elokuun pimeitä iltoja mukavasti.

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä niin taitava! Ihana valotuikku pimenevässä elokuun illassa.

    VastaaPoista
  4. Oi miten upea♥ Ihana tunnelman tuoja pihalle syksyn hämyiltoihin:) ja kiva kun on noin helppokäyttöinen tuo valo siinä! Kaunista kesänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiios Päde :)
      Tulee joka ilta sytytettyä valo kun se onnistuu terassilta ja sammutettua samalla kun lukitsee terassille vievän ulko-oven yöksi.

      Poista
  5. Siis wau! Aivan ihana!
    Hyvää elokuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja samoin sinulle hyvää ja tunnelmallista elokuuta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!