sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Elämän juna kulkee asemalta toiselle


Nämä vuoden kolme ensimmäistä viikkoa ovat kuluneet paitsi normaaleissa arkirutiineissa, myös mietiskellen elämää ja sen tarkoitusta. Usean kerran olen lukenut oikein ajatuksella tätä:

Elämän juna

Elämä on kuin junamatka. Ihmiset astuvat kyytiin ja pois kyydistä. On jälleennäkemisen riemun asemia ja surullisten jäähyväisten asemia.

Syntyessämme astumme junaan ja tapaamme omat vanhempamme. Ajattelemme, että he pysyvät luonamme koko matkamme ajan. Useasti totuus on kuitenkin valitettavasti toisenlainen. He astuvat pois junasta määrätyllä asemalla ja jättävät meidät yksin vaunuumme, ilman heidän seuraansa, turvaansa ja rakkauttaan.

Mutta kyytiin astuu aina uusia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tulevat olemaan meille tärkeitä jatkuvan matkamme aikana. He ovat siskojamme ja veljiämme, ystäviämme ja muita mahtavia ihmisiä, jotka tulevat rakastamaan meitä.

Joillekin junamatka on hauska kokemus. Joillekin matka saattaa olla surullinen lyijynraskaine matkatavaroineen. Jotkut taas ovat aina valmiita auttamaan matkatovereitaan. Jotkut jättävät koti-ikävän jälkeensä... Toiset taas astuvat junaan ja jäävät pois heti seuraavalla asemalla ja antavat vain harvoille meistä mahdollisuuden tavata heidät.

Joskus olemme yllättyneitä, kun rakastamamme matkatoveri menee istumaan toiseen vaunuun ja jättää meidät yksinään jatkamaan matkaa. Onneksi kukaan ei pidättele meitä vierailemasta heidän luonaan toisessa vaunussa. Joskus kuitenkaan emme voi mennä istumaan heidän viereensä, koska paikan on vienyt jo joku toinen.
Mutta se ei haittaa, matkanteko on nyt vain sellaista; täynnä unelmia ja yllätyksiä, tapaamisia ja jäähyväisiä, joskus mukavia ja toisinaan ikäviä tapahtumia. Mutta muistakaa... Paluumatkaa ei ole!

Siispä tehkäämme matkastamme niin miellyttävä kuin mahdollista, teemmehän tämän matkan vain yhden kerran. Yrittäkäämme ymmärtää matkatovereitamme ja etsiä parhaimmat puolet heistä jokaisesta. Ymmärtäkäämme, että jokaisena matkamme hetkenä voi aina olla joku, joka tarvitsee ymmärrystämme. Me itsekin tarvitsemme tietyssä vaiheessa matkaamme jotakuta, joka ymmärtää meitä.

Matkamme suuri mysteerio on se, että emme tiedä milloin meidän on astuttava junasta pois, emmekä tiedä milloin kukin matkatoveri astuu pois kyydistä. Edes hän, joka istuu aivan vierellämme.

Tulee olemaan kivuliasta sanoa jäähyväiset kaikille rakkaille ihmisille, jotka olemme matkamme aikana tavanneet. Mutta olen myös varma siitä, että joskus saapuessamme Keskusasemalle, tapaamme uudestaan kaikki rakkaimpamme mukanaan enemmän matkatavaroita kuin matkalle lähtiessään. Ehkä olen matkani varrella voinut antaa heille osan.

Hyvät ystävät, tehkäämme matkastamme ikimuistoinen. Huolehtikaamme siitä, että jätämme jälkeemme kauniita muistoja.

Vuoden kolmena ensimmäisenä viikkona minun elämäni junaan on tullut uusia ihmisiä ja sieltä on myös poistuttu. Kaikki ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta ja kysymyksiä. Ovatko asiat ennakkoon määrättyjä vai onko kaikki sattumaa? Onko elämän junalla valmiiksi laadittu aikataulu, joka tarkasti pitää paikkansa? Vai tuleeko se asemille vähän milloin sattuu, välillä etuajassa ja välillä pahasti myöhässä kun on ollut muuttuvia tekijöitä?
Minun vaunuuni tuli uusi matkustaja erään fb:ssa olleen valokuvan kautta. Kuvan julkaisijan olen tavannut vuonna -64 hänen ollessaan muutaman kuukauden ikäinen vauva ja sen jälkeen yhteydet ovat katkenneet. Meidän yhteinen tekijämme on tämän naisen äiti, josta kauan sitten otetun kuvan hän oli julkaissut. Tunnistin heti ja hetken pohdiskeltuani hoksasin mistä on kysymys. En ole kuvan henkilöäkään tavannut vuoden -64 jälkeen. Hänen tyttärelleen ja minulle kehkeytyi pitkät keskustelut ja kumpikin eli pari päivää valtavan tunnekuohun vallassa. Palasin useammaksi päiväksi lapsuuteeni ja nuoruuteeni muistoissani. Kuvan nainen sai elää aika pitkän elämän, mutta on jo poistunut joukostamme. Miten hienoa olisikaan ollut myös hänen kanssaan istua hetki samassa vaunussa, kysellä mitä sinulle kuuluu ja muistella menneitä  <3

Vaunustani poistuivat ihanat naapurit, tosin vain toiseen vaunuun, johon voin mennä heitä tapaamaan ja hekin varmaan vierailevat minun vaunussani. En tiennyt, että voi tuntua niin kurjalta kun naapurit muuttavat pois, toiseen kaupunkiin. Viisi vuotta asuimme naapureina, olimme toistemme tukena ja turvana, annoimme apua pyydettäessä ja myös pyytämättä. Luottamus puolin ja toisin oli täydellinen. Heitä tulee ikävä ja on jo <3

Vaunustani astui pois omalla päätepysäkillään tärkeä henkilö, ihanan miniäni isä. Meillä oli lähemmäs 30 vuotta kestänyt hauska matka yhdessä. Kiitos siitä, emme ikinä unohda sinua <3


Matkamme on täynnä unelmia ja yllätyksiä, tapaamisia ja jäähyväisiä. Haluan uskoa siihen, että kerran saapuessamme Keskusasemalle tapaamme kaikki, jotka ovat junassamme matkustaneet.

Toivotan kaikille minun vaunussani istuville: OIKEIN HYVÄÄ JUNAMATKAA, NAUTTIKAA MATKANTEOSTA!




10 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitettu ja niin todesti. Menetykset, jäähyväiset koskevat, toisaalta uudet ihmiset, tapaamiset ilahduttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida 😊
      Onneksi aina on myös junaan nousijoita ❤

      Poista
  2. Olipa ihana kirjoitus ja niin totta <3 Olen myös miettinyt paljon meidän elämäämme ja sitä, että niin moni on poistunut junasta lähiaikoina ja muutama odottaa seuraavaa pysäkkiä :) Onneksi emme tiedä omaa pysäkkiämme vielä :) Mukavaa alkanutta viikkoa Arja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa 😊
      Mietin usein myös sitä, että meillä on vaan menolippu ja paluulippua ei voi ostaa. Matka on tehtävä kerralla niin hyvin kuin suinkin osaa. Elämä on suora lähetys ja uusintoja ei ole ❤

      Poista
  3. koskettava ja omaankin elämään heijastuva kirjoitus,kiitos näistä jotensakin lopullista mutta uutta alkuakin orastavista sanoista. terv.omaa junaa odottava oili
    kompista

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Manumiina :)
      Minua aina puhuttelee tuo "Elämän juna".

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!