maanantai 5. marraskuuta 2018

Lipsahdus

Jo viime vuonna päätin, etten sotkeudu tonttuoviin ja edelleen pari viikkoa sitten olin samaa mieltä. Ja kuinkas sitten kävikään, tuli pieni lipsahdus ja värkkäsin TONTTUOVEN. Koskaan ei saa sanoa ei koskaan.
Isännän varastoista löytyi 2-3 mm:n paksuista puulevyä ja siitä hän teki taustan ja sen alareunaan kiinnitti n.6 cm leveän hyllyn. Äärimitat ovat n. 30 x 30 cm. Tätä voi pitää jonkun tason päällä tai ripustaa seinään kuin taulun. Eteisen seinällä sen paikka meillä on.
Tilasin netistä postilaatikon, oven, ovenkahvan, kynnysmaton, mahakelkan, pikkuisen lyhdyn ja kuuset. Kaikki ovat nukkekotitarvikkeita.
Ovi oli valkoinen, mutta halusin siihen vihreää ja maalasin akrylivärillä. Tein oveen kranssin ja tietysti numerokin pitää olla ja tuo ovenkahva on tosi ihana. Ikkunan stanssasin paksusta pahvista ja kun ovi oli aukeava ja nukkekotiin tarkoitettu niin sen sisäpuoliset listat jäivät käyttämättä ja niistä sain ikkunaan listat. Ikkunaan tein verhon ja kynttilät "palamaan". Mahakelkan maalasin myös uudelleen. Kynnysmattoakin tuunasin vähän isommaksi askarteluhuovalla ja nyörillä. Lumipastalla ja kimalleliimalla laitoin lunta vähän sinne sun tänne. Joulukoristelaatikosta löytyi just sopivan kokoinen raitatonttu kelkkaan makoilemaan.

 Niin, ei oikeastaan ollut tarkoitus tehdä mitään uutta joulukoristetta...ans kattoo tuleeko lisää lipsahduksia, onhan tässä vielä monta viikkoa jouluun.
 Oikein hyvä marraskuuta kaikille!

21 kommenttia:

  1. Kyllä on ihastuttava kokonaisuus! Ja miten minusta tuntuu, että olisin "joskus" aiemminkin kuullut tuon ettei pidä koskaan sanoa ei koskaan... :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Kyllä tuo sanonta minustakin jotenkin tutulta kuulostaa :D :D :D

      Poista
  2. Aivan ihana tonttuovi ja niin koristeellinen. Todella silmää miellyttävä :) Minulla oli aikomus viime vuonna tehdä, mutta jäi tekemättä. Ehkä minä tänä vuonna yrittäisin ennättää tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu :)
      Aika vähällä pääsee kun käyttää nukkekotitarvikkeita, mutta sitten on isohko homma jos viitsii tehdä kaiken alusta saakka omin kätösin.Iso arvohan se olisi jos olisi kokonaan käsintehty.

      Poista
  3. Onpa hieno kokonaisuus. Kyllä sitä vielä kerkiää yhtä sun toista :)

    VastaaPoista
  4. Hienolta näyttää ovesi. Minä en ole vielä tonttu ovea laittanut, mutta eihän sitä tiedä, josko tälle joululle siihen hurahdan. Aika näyttää.

    VastaaPoista
  5. Odotan kovasti näitä lipsahduksia! Niitä on suuri ilo katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)
      Ei sitä tiedä koska taas lipsahtaa :D

      Poista
  6. very beautiful and so lovely work :) i like your good idea ,Thanks for the inspiration!

    ดูหนัง

    VastaaPoista
  7. Mitenkä ihana lipsahdus tapahtui. Kivan näköinen tonttuovi ym.

    VastaaPoista
  8. Onpa ihana tonttuovi. Minä niitä olen ihaillut, mutta en ole itse edes kokeillut. Mukavaa tiistaita :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!