torstai 21. helmikuuta 2019

Sitä sun tätä

Paljon on kotipihan maisema kahdessa viikossa muuttunut. Lumet ovat painuneet kasaan ja osin tietysti myös sulaneet lämpimän sään ja vesisateiden johdosta. Untuvan pehmeät hanget ovat muisto vain, mutta onneksi tuli otettua paljon kuvia, ettei ole ihan pelkän muistin varassa.
Tässä pari näkymää aika samoilta jalansijoilta.
5.2.2019
20.2.2019
5.2.2019
20.2.2019

 Olimme viime viikonlopun Turussa hyvien ystävien luona yökylässä. Siellä meitä helliteltiin hyvällä seuralla ja hyvällä ruoalla, mm blineillä+asiaankuuluvilla lisukkeilla

Sunnuntain sää enteili kevättä. Aurinko paistoi ja lämmitti kivasti, tintit virittelivät kevätlaulujaan ja aivankuin olisi kevät jo ihan pikkasen tuoksunut. Teimme ystävien kanssa yli yhdeksän kilometrin lenkin. Liukasta oli, mutta nastakengillä pärjättiin hyvin.


Ystävänpäiväksi lähti muutama kortti


Tällaisen kakun tein. Se tarjoiltiin SPR:n verenpaine- ja sokerimittauspisteessä Tiilivuorentuvalla Ystävänpäivänä. Oli ihan "omasta päästä" tehty ja kehuja tuli roppakaupalla ja olihan se tosi hyvä vaikka itse sanonkin!

Kännykkäkameran ja Snapseed-ohjelmen kanssa olen leikitellyt.



Talvi on ollut aivan ihana, mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Kyllä ajatukset jo keväässä viipyilevät. Tulee hiljalleen halu korjata talviset rekvisiitat sisustuksesta ja keväistä tilalle. Auringolla on ihmeellinen vaikutus ihmismieleen. Päivätkin ovat jo huomattavasti pidentyneet. On hienoa huomioida  ja havainnoida kaikkea mitä ympärillä tapahtuu ja nauttia jokaisesta hetkestä.

Aurinkoisia kevättalven päiviä teille jokaiselle!


5 kommenttia:

  1. Lumi on kyllä saanut kyytiä ja painunut alas päin aika paljon, kun oli plussakelit. Tänä aamuna tosin pakkenen huiteli taas -22, mutta aurinko näyttäytyy jo. Kevättä ja aurinkoa odotellessa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa on, kun alkaa kevät tulemaan tänne meillekin. Aurinkoista ja leutoa on ollut pakkasien jälkeen mukavasti.
    Hienoja kuvia on postauksessai jälleen.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on ollut lumirikas talvi ja vaikka aurinko paistaakin niin kyllä sitä lunta vielä riittää. Ihan sama täällä, kyllä sitä hieman vaihtaa keväisempään sisustukseen verhoilla ja tyynyillä ainakin. Onpa upea kakku ja ulkomuodoltaankin. Ei ihme, että kakkusi sai kehuja. Ystävänpäiväkorttejakin olet tehtaillut. Mukavaa ja aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!