maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevät keikutellen tulevi...

Lauantaina nautimme todella ihanasta kevätpäivästä, lämpötila +14 astetta. Talven tuulet ovat riepotelleet katkenneita oksia ja käpyjä runsain mitoin pihalle. Ne haravoitiin ja näytti siltä, että kevät on nyt just sillään tässä. Niin olikin, mutta ei kauan. Tämän päivän aikana maisema on aika olennaisesti muuttunut ja säätietojen mukaan huomenna aamulla on vielä enemmän lunta.
Toisaalta, nythän on huhtikuun 8.päivä, joten oli tämä odotettavissakin.

Muutama päivä sitten kyläyhdistyksemme valokuvauskerho kokoontui rakentelemaan asetelmia ja kuvaamaan niitä. Oli hauska ja luova ilta. Tässä muutamia luovuuteni tuotoksia




Kylätalon pihalla bongasin karhun pesässä ja kantelemassa puunrankaa

Lauantaisessa kevään huumassa tutkailin myös huvimajaa sillä silmällä, että pitäisikö sitä jotenkin päivittää. Viime keväänä tehtiin siihen uusi trassi ja muutenkin ulkopuolta vähän fiksailtiin. Nyt voisi olla sisäpuolen vuoro. Melko valmiin suunnitelman sitten miehelleni kerroin ja läpi meni ihan heittämällä ilman mitään muttia. Vielä vähän värien valikointia yms ja sitten töihin. Muutaman sisustustavaran kuitenkin otin jo samantien käsittelyyn.
Nämä olivat tällaisina jo aikansa eläneet ja jotenkin tunkkaiset

Pari kerrosta kalkkimaalia ja sitten vähän hiekkapaperilla "vanhensin", liimailin narua lyhtyyn ja pikkupöytään sattui löytymään just sopivan kokoinen kansi, joka on joskus jäänyt käyttämättä kun paljon kelloja tein.
Tässä nämä nyt odottelevat pääsyä sitten aikanaan majalle takaisin

Tällainen aurinkopeili on ollut majan seinässä, mutta ei oikein enää miellyttänyt silmää, liikaa kultaa

Kalkkimaalia ja narua sekä muutama himmeä koristestrassi uutta ilmettä antamaan ja sen paikka vaihtuu seinältä majan pöydälle kynttiläalustaksi.


Tällaisia puuhailuja huhtikuun alkupäivinä. Aamulla varovasti pitää kurkkia kaihtimien välistä kuinka paljon on lunta tullut lisää. Märkää se on, joten tuskin sulaminen pitkään kestää. Sitten taas jatketaan kevätpuuhia.

Kiitos kun kävit!




12 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kuvat ja niin hienot tuunaukset♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :)
      Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  2. Hienoja astelmia/tuunauksia/kuvia, tottakai :) Ja luova ihminen luo, niin se vaan on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Nyt luomista riittää ulkonakin. Paras vähän kolata tuota märkää lunta pois kulkuväyliltä niin kuivuu sitten nopeammin.

      Poista
  3. Upeita kollaaseja :) Noistahan voisi tehdä vaikka tauluja. Tulipa tuunauksistakin hienoja. Kalkkimaali on vaan niin ihana keksintö. Lunta on tullut tännekkin, mutta kyllä se kevät sieltä tulee. Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa :)
      Kalkkimaali on kyllä niin hieno keksintö.
      Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  4. Hyvin kauniita tuotoksia! Pidän kovasti uudistetusta kyttiläalustasta. Valkoinen pinta ja puhtaan kultainen kupin sisus peilijalustalla on kaunista katseltavaa. Olet saanut paljon valmista!

    VastaaPoista
  5. Mainiot tuunaukset. Hienoja asetelmakuvia. Tänne meille ei lunta tullut, mutta kylmä tuuli on puhaltanut ja yöpakkaset jatkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida :)
      Täälläkin lumet taas ovat sulamaan päin.

      Poista
  6. Jotakin polkua pitkin tänne ihanaan blogiisi löysin ja ajattelin heti että jään tätä seuraamaan ja liityin lukijasikin. Niin kauniita tuunauksia olit tehnyt. Tuleppas käymään aurinkokujalla kylässä. Minä postailen talvella sisustuksesta ja kesällä puutarhasta, perjantaina pitäisi aloittaa. Joskus postailen myös siitä mitä elämä eteen heittää.
    Rauhallista pääsiäisviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aurinkokujalla :) Kiva, että löysit polun blogiini ja aivan varmasti tulen vastavierailulle.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!