Pihalla näkymät muuttuvat kaiken aikaa. Sen huomasi vasrinkin kun olimme välillä viikon poissa. Pieni irtiotto arjesta ja Pärnun kesää käytiin katsomassa, joka oli vilakka ja epävakainen, mutta sateet osasivat ajoittua niin, ettei kertaakaan kastuttu kunnolla. Pärnussa on nyt käyty niin monta kertaa, että pyyhittiin pois matkakohdelistalta.
Tosiaankin tuttu kaupunki ja kuvia tuli otettua erittäin vähän. Tässä muutama. Omalta osaltani yritin uudella T-paidallani tuoda Raumaa esille. Kun maailma ei riitä, valitse RAUMA.
Rannalta, joka oli koko ajan melko autio tuulen johdosta. Ylemmän kuvan portti on jäänyt jäljelle kun v 2005 kova myrsky nosti merenpinnan korkealle aiheuttaen suurta vahinkoa.
Kotiin oli jälleen kiva palata, mikäs sen hienompaa.
Kotipihalla ihana päivänkakkaranurmikko vetelee loppuaan. Muutama päivä vielä, että siementää ja sitten nurin. On varmaan aution näköistä kun on tuohon niin tottunut ja siitä tykännyt. Toivottavasti ensi kesänä taas saa nauttia samanlaisesta nurtsista.
Liljojen vuoro kukkia
Kevätesikkokin innostui keskellä kesää kukkimaan kuin keväällä konsanaan
Kissankelloja kukkii paljonkin pihan laitamilla
Peruna kukkii ja ensimmäiset oman maan perunat on jo nautiskeltu, tällä kertaa uunissa paahdettuina
Yrtit kasvavat hyvin ja tein jo yhden satsin pestoakin pakkaseen talven varalle
Amppelitomaatti antaa jo hyvin satoa ja pukkasi tällaiset hauskat kolmosetkin
Pojanpojista vanhin, Veikka täytti 20 vuotta ja tein hänelle tällaisen kortin
Toivottelen kaikille blogissa kävijöille oikein ihania kesäpäiviä, vielähän niitä on jäljellä vaikka kuinka. Nauttikaa!
Hienoja kuvia :) Kesäpäiviä on vielä jäljellä, se on totta, mutta ne saisivat mieluusti olla kesäisempiä päiviä kuin mitä tähän saakka on suurin osa ollut. Harmittaa, kun kesälläkään ei tarkene... :(
VastaaPoistaKiitos Saila :)
PoistaKyllähän minullekin vähän enemmän lämpöä kelpaisia, ei siinä mitään!
Ihana paitateksti teillä raumalaisilla! Pärnussa piipahdin itsekin rannalla kesäkuun lopulla ohikulkumatkalla. Upea tuo päivänkakkaranurmikko - sellaista olen itsekin suunnitellut, kun nuo päivänkakkarat tuppaavat leviämään kaikkialle. Hyvää loppukesää täältä Turun toiselta puolelta!
VastaaPoistaKiitos Hitunen :)
PoistaKivasti kuvien avulla kerroit kesästäsi. Mahtava tuo Rauma paita.Mukavaa kesän jatkoa sinullekin.
VastaaPoistaKiitos Armiida :)
Poista