torstai 13. huhtikuuta 2017

Hyvää Pääsiäistä

En välttämättä joka vuosi innostu pääsiäiseksi kotia kovin paljon koristelemaan, mutta nyt tuli kaiveltua melkein kaikki vanhat koristeet esille ja vähän oli uusiakin (paper quilling-tekniikalla koristellut munat ja kipsinauhasta tehdyt munankuoret).
Meillä sää on ollut kaunista, aurinkoista ja osin mukavan lämmintäkin. Monin paikoin on kuluneella viikolla saatu luntakin oikein reippaasti, mutta Rauman ovat lumisateet sujuvasti väistäneet. Aivan hiukan on ripotellut, mutta se on sulanut samantien. Tästä johtuen tuli uloskin laitettua vähän pääsiäistä.
Kaksikymmentä vuotta sitten vietimme pääsiäistä edeltäneet pari viikkoa ja pääsiäisenkin Saksassa ja siellähän pääsiäinen on paljon isompi ja näkyvämpi juhla kuin meillä. Pihat ja talot olivat koristeltuja. Innostuin asiasta ja seuraavaksi pääsiäiseksi maalasin muovimunia ja ne ovat olleet silloin tällöin ulkona koristeena. Nyt ripustelin ne pihavaahteran oksille
Vähän pikkunarsisseja myös laitoin ulos



En tykkää ripotella sesonkikoristeita sinne tänne vaan keskitän ne mielelläni pariin kolmeen paikkaan. Keittiön lipaston taso on sopivan iso, jotta sille saa jonkinlaisen kokonaisuuden







Ikkunalaudalla ja pöydällä on pienet pääsiäsjutskat
Olkkarissa on ainoastaan sohvapöydällä ja vanhan ompelulaatikon päällä ja vieressä on koristelua



ja ikkunassa roikkuu munakranssi
Olipa kiva, että piipahdit meidän pääsiäiseen valmistautuneessa kodissamme!

Haluan toivottaa teille kaikille Hyvää ja Aurinkoista Pääsiäistä









16 kommenttia:

  1. Upeita kevätkuvia jantunnelmia
    Ihanaa Pääsiäisen Aikaa Teille

    VastaaPoista
  2. Oi miten kaunista ja taidolla koti somistettu!
    Ihanaa kevään aikaa!

    VastaaPoista
  3. Kaunista katseltavaa tällä.
    Hyvää pääsiäistä ja kevään jatkoa xx

    VastaaPoista
  4. Ihania koristeita sinulla!

    Hyvää pääsiäisen aikaa myös Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Paljon kauniita koristeita!
    Ihanat kuvat!
    Oikeen hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  6. Runsaasti kaunista katseltavaa. Pidän oikein paljon kaikista! Mainio tuo tiheikkö isojen kanojen jalkojen juuressa, josta myös yksi keltainen tipu kurkistaa. Suomessa on harvinaista, että pihat ja talot koristeltaisiin. Teidän puunne on todella kiva.

    VastaaPoista
  7. Kiva kun joku muukin innostui koristelusta. Sulla on tosi paljon kauniita koristeita.
    Nuo kukot ovat mahtavia.
    Mulla on ollut monta vuotta kun en pahemmin koristellut, nyt innostuin vähän liikaakin.Tein siitä postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija 😊
      Pitääpä käydä vierailulla blogissasi.

      Poista
  8. Kyllä sinulla onkin paljon kaikkea kaunista pääsiäiskoristetta. Itse menin melko matalalla profiililla tämän pääsiäisen. Kukkia kuitenkin pitää olla. Hyvää pääsiäistä tv Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!