keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Hyvää marraskuuta

Marraskuulle tein tällaisen kuva/ajatuksen.

Sanottua sanaa ei enää voi palauttaa takaisin vaikka välillä kovasti mieli tekisi. Toki voi selitellä ja pyydellä anteeksi, jos se sanottu sana on ollut loukkaava, mutta sanottu mikä sanottu. Ei sitä sanomattomaksi saa vaikkei olisi sitä tarkoittanutkaan.
Erityisen tärkeäksi minulle on tullut tuo ettei ohitettua hetkeä voi palauttaa. Se konkretisoituu erityisesti rakkaassa valokuvausharrastuksessani. Vaikkapa kuvassa olevat kastepisarat, ne ovat just tuollaisina vain pienen hetken ja minun pitäisi kameroineni osua siihen hetkeen ja siihen paikkaan. Se ei toistu ikinä enää samanlaisena. Voi kun aina tajuaisi hetken ainutkertaisuuden.
Kulunutta aikaa ei myöskään pysty palauttamaan paitsi muistoissa se tavallaan palautuu, mutta ei voi enää muuttaa mitään siitä miten on sen ajan käyttänyt.

Kumityttö oli tänään julkaissut fb-profiilissaan mietelauseen, joka osui ja upposi. 
Elämä on kuin kangas: joka aamu voit päättää haluatko maalata saman kuvan vai luotko jotain uutta.
Sopii hyvin jatkoksi noille edellä mainituille kolmelle asialle.
Haluan tänään maalata edes hitusen jotain uutta omalle kankaalleni.

Hyvää marraskuuta kaikille blogissa kävijöille <3


6 kommenttia:

  1. Hyvää marraskuun alkua myös sinne. toivotaan että tulisi lisää lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija 😊
      Meiltä jo ehti sulaa vähäiset lumet ja parhaillaan sataa vettä.

      Poista
  2. Hieno ja niin tosi on marraskuun ajatuksesi. Mukavaa marraskuuta ssinnekin.

    VastaaPoista
  3. Upeita sanoja. Ihanaa marraskuuta sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!