perjantai 27. lokakuuta 2017

Lunta, joulukortteja, leipomista ja ruokaa

Torstaiaamuna herättiin Raumallakin lumisiin maisemiin. Muutama sentti märkää lunta oli yön aikana satanut ja lisää tuli koko aamupäivän.

Osa lumesta on jo sulanut ja viikonlopulle on vesisateita tiedossa, joten se siitä lumesta sitten. Tällaista talventulo täällä rannikolla aina on. Usein jouluun saakka mennään vaihtelevissa olosuhteissa.
Ensilumen kunniaksi aloitin eilen joulukorttien tekemisen. Otin jo viime talvena kuvan Verneristä ja Väinöstä sillä tarkoituksella, että he pääsevät joulukortteihini. Yleensä teen korkeintaan pari kolme samanlaista ja kun kuitenkin kuutisenkymmentä korttia lähetän niin joudun hylkäämään kaikki mallit seuraavaa joulua ajatellen kun en voi muistaa minkälainen on kenellekin lähetetty. Nyt teen poikkeuksellisesti kaikki samanlaisia.
Kortteilun lomassa tänään päätin kokeilla joulutorttuja vihreäkuula-täytteellä. Ensimmäinen ja viimeinen kerta sitä sorttia. Nätin näköisiä, mutta ei toimi. Menee sekä vihreät kuulat, että tortut piloille. Vihreä kuula paistui uunissa sitkeäksi klöntiksi :( Kurkumalatten kanssa maisteltiin. Ei kannattaisi kaikenlaisia ah niin trendikkäitä hömpötyksiä lähteä kokeilemaan! Jos nyt kuitenkin innostut kokeilemaan niin resepti löytyy täältä

Toinen päivän kokeilu oli bataatti-aurajuustolaatikko ja sepäs olikin tosi hyvää. Tämä resepti löytyy täältä

Joulukorttishow jatkuu ja lauantaina tunnin laviksesta taas kunnon hiet. Sään salliessa ulkoilua. Näillä lähdetään viikonloppuun. Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille, jotka täällä vierailette <3



8 kommenttia:

  1. Oletpa ahkerasti tehnyt kortteja. Tuo bataattiaurajuustovuoka kuulostaa herkulliselta. Pitääkin laittaa mieleen. Bataattia en ole juurikaan käyttänyt, mutta bataattiranskalaisia olen syönyt. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa 😊bataatista tulee yleensä aina hyvää vaikka miten laittaisi.

      Poista
  2. Tulee upeita kortteja noista Vernerin ja Väinön kuvista.

    VastaaPoista
  3. Onpa siellä kaunista. Luntakin enemmän kuin täällä. Upeita nuo joulukortit. Pitäisikin innostua jouluaskarteluista, ettei aina jäisi viimetippaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli :)
      Se kauneus oli ja meni, taas on maa täysin lumeton ja niin totaalisen pimeetä.
      Joulukorttien tilanne on hyvä, viittä vaille valmiita kaikki 60 kappaletta :)

      Poista
  4. Etelämmässä ensilumi on säilynyt jo viikon, mutta joulukortit odottavat vielä tuloaan. Minäkin kipuilen sen kanssa, kun ei muista minkälaisen kortin lähettänyt kenellekin. Enkä haluaisi niitä mihinkään ylös laittaa. Helpommalla pääsee, jos jokaiselle lähettää ainakin saman tyyliset. Tuota torttua piti ihan kommentoida, että minä taas tykkäsin siitä kovastikin, eikä marmeladikaan juurikaan muuttanut muotoa. Uunista oton jälkeen kyllä pinta poreili, mutta tasoittui viilennyttyään. Tässäkin asiassa voi todeta ettei kaikki sovi kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miuku 😊
      Näinhän se menee, että yks tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Onneksi niin 😉

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!