sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Yhtä ja toista

Kuusikymmentä joulukorttia kuorineen on valmiina. Nimet ja osoitteet tietysti puuttuvat, mutta ne sitten perinteisesti viimeisenä mahdollisena joulukortin ikimerkin lähetyspäivänä tai tekiskö tänä vuonna poikkeuksen ja kirjoittelisi ne kerrankin ajoissa. En lupaa mitään, kunhan 12.12. ovat postin huomassa. Monet tuttavista ovat kokonaan lopettaneet joulukorttien lähettämisen ja ymmärrän senkin aivan hyvin. Kallista puuhaa ja kun perille menostakaan ei voi olla varma. Mutta itse en ole vielä valmis siihen. On niin ihanaa kun postilaatikosta löytyy kortteja ja haluan sitä iloa ja ihanuutta jakaa myös omille sukulaisille ja ystäville. Niin kauan kuin kortien tekeminen innostaa niin lähettelen kortteja. Sitten kun menee valmiisiin ostokortteihin niin pitää miettiä asiaa uudelleen.

Vaikka meiltä vähäiset lumet sulivat ja nurmikot ovat paljon vihreämpiä kuin kesällä ja lämpötila on huiskinut lähellä kymmentä plusastetta, niin Otturi-Vili on sitä mieltä, että kyllä nyt on talvi ja haluaa tulla sisälle päikkäriparkkiin
Sori, ette voi välttyä oravakuvilta, koska minä en voi välttyä niiden veijareiden kuvaamiselta
Olen lähiaikoina saanut parilta ihmiseltä arvokkaita sukuni valokuvia, sellaisia joita en ole aikaisemmin edes nähnyt saatikka omistanut. Ehkä arvokkain niistä on neljänpolven kuva.
Vasemmalla edessä on isoisoäitini, josta en ole edes kuvaa koskaan nähnyt, oikealla hänen poikansa, minun isoisäni, joka on kuollut pari vuotta ennen syntymääni, mutta hänestä omistan muutaman kuvan. Keskellä takana äitini ja edessä oleva pikkumies on veljeni. Hekin jo molemmat poistuneet joukostamme. Kuva on todennäköisesti otettu kesällä 1935 ja velipoika on siinä 3,5-vuotias ja äiti odottaa -35 joulukuussa syntyvää siskoani, joka on myös jo kuollut.Tämä kuva on todella arvokas lisä tai itseasiassa kaiken alku tekeillä olevaan sukukirjaani.
Rakastan vanhoja valokuvia. Ne ovat pala minun historiaani, ne kertovat ajasta ennen syntymääni. Ne kertovat ihmisistä joita ilman ei minuakaan olisi.
Olen viimeaikoina selaillut paljon kirjaan tulevia vanhoja kuvia ja ne antavat vahvaa perspektiiviä elämään ja sukupolvien ketjuun. Paljon ovat ajat muuttuneet kuvassa olevan isoisoäitini Wilhelmiinan ajoista.

Joulu lähestyy vauhdilla, paukkeella ja rytinällä. Paikallisen Prisman joulun avajaiset olivat tänään ja melkoinen räiske ja pauke sieltä suunnalta kuului ilotulituksen aikana. Itse en oikein vielä kauhean täpinöissäni ole, mutta jouluihmisenä tiedän pikkuhiljaa virittyväni tunnelmaan rauhallisesti ilman pienintäkään stressiä.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

 





10 kommenttia:

  1. Vaikuttava pino joulukortteja. Tuollaista sarjatyötä en ole koskaan tehnyt. Korttisi ovat niin kauniita, että sellaisen saaminen postin joukossa on suuri ilo.
    Vanhoissa valokuvissa on niin erilainen tunnelma kuin nyky kuvissa, johtuen paljolti siitä, että niitä harvakseltaan otettiin. Mukava juttu tuollainen usean sukupolven kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida 😊 Eka kerta minullakin sarjatyönä tekeminen. Oikeadtaan olen aina inhonnut sarjatyötä, mutta mites sitten kävikään eikä se edes pahalta tuntunut.
      Meillä on tuohon neljän polven kuvaan jatkoakin uudella neljänpolven kuvalla ja siinä minä olen vanhimman paikalla 😊

      Poista
  2. Oi kuinka ihana joukko joulukortteja olet tehynyt.
    Itselläni puuttuu vaikka kuinka monta vielä tekemättä...
    Täällä yksi jouluhöperö ei meinaa pysyä aisoissa. Muutto olisi kolmen viikon kulutta luultavasti ja minä niiiiiin haluasin laittaa voloja ja joulun tunnelmaa. Mutta paremipuolisko hieman jarruttaa ja yrittää että sinne uuteen kotiin sitten :).
    Mitekä se kelkka juttu?? ;)

    VastaaPoista
  3. Pari päivää sitten tuli mieleeni oravakuvat! Toivottavasti niitä tulee monta lisää. Samoin kuin Otturi-Vilin kuvia! Sinun kissakuvasi ovat aina niin mainioita! Tämäkin kuva sai nauramaan. Juuri tuohon paikkaan vain kissa tahtoo päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :) Kyllä oravista ja Otturi-Vilistä kuvia aina silloin tällöin tulee. Kissat ovat aika omintakeisia nukkumapaikkansa suhteen, mitä kummallisempiin paikkoihin ne nukahtavat.

      Poista
  4. Voi mahdoton, minkä määrän olet kortteja askarrellut. Minä menen vielä ostoisilla korteilla. Kyllä oman suvun tunteminen on tärkeää, että tietää mistä minun juureni tulevat. Olen itse karjalaisessa sukupuussa ja sieltä olenkin löytänyt paljon sukulaisia, joista en ollut edes tietoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa :)
      Itselle on tullut hyvin tärkeäksi tietää omat juuret.

      Poista
  5. Todella kauniita kortteja olet jälleen tehnyt!
    Ja kiva seurailla taasen sun ja Sailan joulukalentereita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!