maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäinen tuli, oli ja meni

Pääsiäiseni kului tänä vuonna pääsäätöisesti vaaka-asennossa. Outo flunssamuoto pääsi tekemään pesänsä minuun. Yksi päivä nuhaa, pientä kuumetta muutama päivä ja yskä joka jatkuu edelleen. Outoa asiassa oli se, että todellakin kuumetta oli vain siinä 37,5 paikkeilla, eli ei paljon mitään, mutta tauti vei parissa päivässä kaikki voimat ja ruokahalun. Kertakaikkiaan en pysynyt kunnolla pystyssä enkä pystynyt mitään syömään. Kyllä pariin kouralliseen mahtuisivat ruoat, joita viikon aikana sain tungettua suuhuni ja väkisin nieltyä alas. Vesi onneksi maistui ja sitä tulikin juotua ihan kiitettävästi.
Olin jo alkuun kipeä kun vähän pääsiäistä yritin kotiin rakentaa. Ei kiinnostanut, ei jaksanut. Kokeilin värjätä punakaalilla munankuoria. Ohjessa kerrottiin, että kun lisää vähän ruokasoodaa niin saa turkoosia. Ei siitä mitää rurkoosia tullut, mutta aivan ihanan vihreiksi värjäytyivä kananmunankuoret, ankanmunat imivät erittäin epätasaisesti väriä ja niistä tuli sekavan kirjavia. En jaksanut edes kuvata, mutta värjään lisääkin kun tarvitsen erääseen projektiin, sitten kuvia ja enemmän juttua asian tiimoilta.
Ankanmunankuoret olivat sopivan kokoisia tipusille ja kananmunan kuorenpuolikkaita täytin pikkuisilla munilla.



Kukkaostokset jotenkin epäonnistuivat, kestivät todella vähän aikaa, pikkunarsisseja ei tullut edes kuvattua ja helmililjoista yksi kuva
Oikeastaan mikään ei mennyt just niinkuin piti, oli pakko perua mieluisten vieraidenkin tuleminen. Onneksi en ollut mitään ihmeempiä suunnitellut kun näytti tauti olevan tuloillaan.
Ainiin, yksi asia meni niin täydellisen nappiin, ettei mitään rajaa. Ekana pääsiäispäivänä oli pakko horjuen hetki häärätä keittiössä kun sulamaan ottamani karitsan liha oli pakko saada kypsennykseen. Mies olisi laittanut jos olisin osannut ohjeet antaa, mutta kun en oikein itsekkkään tiennyt mitä olin tekemässä. Lihanpalat ruskistin pannulla ja sen jälkeen puna-, kelta- ja valkosipulin murskattuja kynsiä kuullotin pannulla. Kaikki uunivuokaan ja perään Rodokselta tuomaani maustesekoitusta stifadon (kreikkal. lihapata) valmistukseen, itsetehtyä tomaattisosetta ja paistinpannun huuhteluvesi. Kun oli kulunut puolisen tuntia alkoi uunista levittäytymään sellaiset tuoksut, että tiesin jotakin minäkin syöväni. Nelisen tuntia matalassa uuninlämmössä muhimisen jälkeen lisäsin vielä hapatettua kermaa. Isäntä keitteli perunat  ja vähän jotain värikästä lautaselle, lasiin hyvää punaviiniä. Oli kyllä niin täydellistä kuin vain voi. Veriappelsiinin siivut sopivat stafidon makuun mielettömän hyvin. Annokseni oli aika pieni, mutta eka ateria viikkoon, joka maistui hyvälle (lue taivaalliselle) ja meni ilman ponnisteluja kurkusta alas. Jälkkäriksi espresso ja tumma suklaa. Kun siitä sohvalle rojahdin niin huokailin vaan, että kuinka hyvää voi ruoka olla, voi tätä onnea.
Terveenä olisin ottanut monen monta kuvaa, mutta nyt tuhlasin vähäistä energiaani vain yhden kuvan verran

Tänään jaksoin tehdä kuva/ajatelman huhtikuulle.






 Suuressa osassa Suomea on tänään ilmeisesti lumimyräkkää, mutta näyttää siltä ettei asia koske Rauman seutua. Taitaa sivuuttaa ihan tyystin meidät ja sehän passaa.

Näissä tunnelmissa toivottelen kaikille blogissakävijöille oikein hyvää ja keväistä huhtikuuta. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne <3




8 kommenttia:

  1. Hyvä, että olet jo tolpillasi <3 Lumimyräkkää ei onneksi ole näkynyt täälläkään, joten rannikko ilmeisesti siltä säästyi, ainakin osin. Eilen oli aivan ihanan keväinen päivä aurinkoineen ja näimme joutseniakin lentävän, oli niin keväinen fiilis :) Ajatuskin lisälumesta puistattaa...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :) Jos ei nyt mitään takapakkia tule niin aika nopeasti pääsin tolpilleni.
      Ilmeisesti länsirannikko säästyi lumelta ja nyt lupailtiin, että kevät saattais olla tulossa aikapiankin.

      Poista
  2. On ollut todella kova tauti, hyvin viheliäiseltä kuulostava. Ei ole ollut helppoa.
    Aterianne on ollut herkullisin mitä tiedän. Kun luin stifado sanan, aivan hurja mieliteko tuli. Ihana kuva tästä ruuasta.
    Toivon että voit levätä tarpeeksi pitkään toipuaksesi kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti 😊 kyllä pyrin ottamaan rauhallisesti vielä monta päivää. On harmittava kokemus kymmenen vuoden takaa kun kahden perättäisen flunssan perään vielä keuhkokuume kaatoi sänkyyn ja siitä toipuminen kesti kuukausikaupalla. Ei näitten asioitten kanssa kannata yhtään leikkiä.
      Stifado on niin kreikkalaista tuoksuineen päivineen ja maustesekoitus oli kyllä just eikä melkeen. Onneksi sitä on vielä useammankin stifadon valmistamiseen.

      Poista
  3. Voi harmistus että jouduit sairastamaan..ei kiva:( Kuvat on kyllä aivan ihania! Suloisia pikku tipusia:) Ihanaa alkanutta viikkoa ja huhtikuuta..tuokoon se mukanaan kaikkea mukavaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde :)
      Onneksi todella harvoin minuun flunssa iskee.
      Eiköhän huhtikuu kaikenlaista kivaa tuo tullessaan...

      Poista
  4. Toivottavasti flunssa on parantumaan päin. Ihana tuo tipu mikä kurkkaa tuolta munasta :) Pääsiäisruoka kuulosti varsin herkulliselta kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu 😊
      Pikkuhiljaa flunssasta toivutaan, uusi päivä on aina vähän edellistä parempi ja ruoka maistuu jälleen hyvältä 😋

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!