maanantai 3. heinäkuuta 2017

Rahkajuustoa ja mansikoita

Mitä ruokareseptiä lienen netistä etsiskellyt kun törmäsin sattumalta tällaiseen helppoon rahkajuusto-ohjeeseen. Sattui olemaan kaikki ainekset kotona, joten eikäkö saman tien kokeilemaan. Helppoa hyvää!

Tarjolle kumotun juuston ulkomuoto ei ihan priima ole, mutta maku oli erinomainen. Seuraavalla kerralla laitan valmiin juuston kippoon, josta sitä voi lusikalla tai veitsellä ottaa kun ei tuosta kumotustakaan saanut palaa leikattua. Sen verran pehmeää oli koostumus.

Kipurajani kotimaisen mansikan litrahinnassa meni tänä vuonna kahdeksassa eurossa. Nyt ei pääse kauppareissua niin, ettei mansikoita ole mukaan tarttunut. Emme syö niitä sellaisenaan, vaan aamuiseen smoothie bowliin siivuttelen muutaman koristeeksi ja päivällisen salaattiin samoin. Oi että ne antavat pienestäkin määrästä kesänmakua. Kunhan hinta laskee niin sitten malttaa siitä vaan vaikka litran mussuttaa ja omastakin mansikkamaasta jonkinlainen sato näyttää tulevan.



Vesimelooni, mansikka ja tuore minttu on sellainen yhdistelmä, että en paljon parempaa tiedä. Ei ole vielä ehtinyt edes kuvaamaan kun on niin kiire ruveta syömään :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!