maanantai 12. maaliskuuta 2018

Munankuorimosaiikkia ja kynsilakkakukkasia




Kuten jo aikaisemmin kerroinkin, osallistuin kahden illan munankuorimosaiikkikurssille. Kurssityönä ehdin tehdä kaksi avattavaa pääsiäismunaa. Käytin niihin kahta erilaista tekniikkaa sekä valkoisia ja ruskeita munankuoria.





Valkoisista kuorista tehdyssä käytin sellaista tekniikkaa, jossa pienelle alueelle levitetään liimaa ja  sellainen sormenpään kokoinen kuoren pala asetetaan taustaan ja painetaan sormella rikki. Palasia voi siirrellä haluamiinsa kohtiin liiman ollessa vielä kosteaa. Hiomisen jälkeen värjäilin leimasinmusteilla ja sitten kolme lakkakerrosta päälle. Ennen kuorien liimaamista pohjan maalasin tummanharmaalla akrylimaalilla.
Pienemmän munan tein ruskeista kuorista siten, että pikkuisia palasia yksitellen asettelin taustalle. Työläämpi, mutta miellyttää ehkä enemmän silmääni. Hionnan jälkeen lakkasin kolmeen kertaan, eli kuorien oma väri jäi lopulliseksi väriksi. Pohjan maalasin tummanruskealla akrylimaalilla.

Isompaan munaan tein kynsilakkakukkasista asetelman
 Seuraavaksi mielessä pyörii vähän isompi työ, katsotaan mitä siitä aikanaan tulee.




Täällä viikko alkoi lumisateella ja jatkuu vesisateella ennusteen mukaan seuraavan vuorokaudenkin.
Räystäät tippuvat, kevät tulee ennemmin tai myöhemmin.
                                         Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!





10 kommenttia:

  1. Upeat työt! Kauniit kuvat näistä! Niin kaunista katsoa!
    Munankuorimosaiikki on arvokkaan näköistä. Siinä tarvitaan paljon työtä ja taitavaa osaamista. Kuten nämä kukatkin. Ei ole oikotietä.

    VastaaPoista
  2. Upeita mosaiikki töitä. Aikaa vievää, mutta jälki on sen arvoista.

    VastaaPoista
  3. Siis, voi miten ihastuttavia. Tuota mosaiikkia on kyllä joskus kokeiltava. Hyvää naistenpäivää (myöhässä), mutta mieheni sanoi, että naistenpäivä on joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa 😊 Miehesi on ehdottoman oikeassa ❤

      Poista
  4. Oih..miten upeita, niin hienoja! Mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!