maanantai 5. maaliskuuta 2018

Ruusu munankuorista

Olin  kansalaisopistossa munankuorimosaiikkikurssilla. Kurssityönä teen avattavaa aika isoa munaa ja se on vasta vaiheessa niinkuin kurssikin. Mutta kurssista ja jo kauan sitten hankkimani kirjan johdosta innostuin kokeilemaan miten kuorista saisi ruusun aikaiseksi.
Opettajamme ei ollut tehnyt tällaista ja kirjassakaan ei ollut mitään ohjeita. Mutta ei kun kokeilemaan. Kuumaliima oli mielestäni ainoa vaihtoehto saada osaset nopeasti kiinnittymään alustaan. Se toimikin hyvin. Aloitin ulommaisista terälehdistä, mutta seuraavan aloitan keskeltä. Luulisin olevan helpompaa. Koska kaikki tiedämme, että munankuoret ovat hauraita niin helposti myös osia rikkoutuu jossain vaiheessa työtä. Niin tietysti kävikin, mutta sain aika helposti uuden liimattua tilalle. Olin niin innoissani, ettei mitään vaihekuvia tullut otetuksi. Lupaan ottaa kun seuraavan ruusun teen!
Värjäsin vesiväreillä, ripaus kimalletta ja yksi timangi viimeistelyyn. Sovittelin kertakäyttöviinilasia ruusun suojaksi, mutta ei oikein toiminut, jäi liikaa tyhjää tilaa yläosaan. Ehkä siihenkin vielä joku apu löytyy tai sitten matalampi kupu. Näiden puuttuessa jatkoin ihan ilman suunnitelmaa ruusun ympärystää. Lopulta se sattui ihan oikean kokoiseksi pieneen maljaan. Ehdottomasti ruusu kaipaisi jonkun kuvun suojakseen. Olkoon nyt tämä eka kokeilu näin. Ruusun halkaisija on n. 5 cm ja oliskohan yksi munankuori sen tekemiseen riittänyt.


Joskus tein jonkin verran munankuorimosaiikkitöitä, mutta sitten tuli jotain muita innostuksen kohteita. Nyt päätin mennä oikein kurssille, jos vaikka jotain uutta oppisi. Ainakin innostus palasi ja pieniä vinkkejä aina oppii, vaikka vähän jotain jo asiasta tietäisikin. Toinen kurssi-ilta vielä edessä.
Tämä on tekniikka, johon ei tarvitse välttämättä mitään erikseen hankkia. Munankuoria tulee varmaan jokaisesta taloudesta, erilaisia rasioitakin voi ottaa talteen pakkauksista, vesiväritkin taitavat kuulua jokaiseen talouteen. Lisäksi sakset, liimaa, hammastikku tai parsinneula, pala leivinpaperia ja eekäkö tekemään.

Voikaa hyvin, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne <3

6 kommenttia:

  1. Mielettömän kaunis ja hauras :) Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Ne ekat munankuorimosaiikki-työsi ovat erittäin kauniita ja herkkiä.
    Eikös se aiheesta kirjan kirjoittajakin niitä ihan syystä ihaillut ja hämmästellyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!