maanantai 12. kesäkuuta 2017

Rhodos osa 4 Vanha kaupunki

Missä tahansa kaupungeissa olen käynyt niin niiden vanhat osat kiehtovat aina ja joka paikassa.
Näin myös Rhodoksen kaupungissa. Vanha kaupunki tuli koluttua läpikotaisin. Yhtenäkin päivänä kuljmme siellä kahdeksan tuntia. Kujaa sinne ja kujaa tänne. Välillä pysähdyimme paikallistamaan itsemme kartalle. Mikä ihana tunnelma kapeilla kujilla olikaan. Maailma tuntui pysähtyneen, kellään ei ollut kiirettä. Paikallisia asukkaita istui oviensa lähettyvillä tuoleillaan ja ilahtuivat silminnähden kun heille huikkasi :"Kalimera".
Toivottavasti seuraavien kuvien mukana välittyy keskiaikaisen kaupungin tunnelma teillekin.
















Taidokkaasti tehtyjä mukulakivikujia ja -katuja kävellessä tunsi liittyvänsä niiden pitkään historiaan. Muu maailma sulkeutui ulkopuolelle, välillä oli jotenkin epätodellinen olo. Aikamatka menneisyyteen kesti kunnes jostain portista taas astui nykyisyyteen, rauhattomaan ihmisvilinään kaduille, jonka molemmin puolin oli lukematon määrä merkkiliikeitä. Mandrakin sataman luxusveneetkin näyttivät jotenkin pliisuilta. En väitä, että haluaisin vanhassa kaupungissa asua, mutta ihana sinne on välillä mennä rauhoittumaan.
Seuraavassa jaksossa käydään Symin saarella, tervetuloa mukaan virtuaaliretkelle.

8 kommenttia:

  1. Upea kuvasarja vanhasta kaupungista, yhdeksäs kuva on sanomattoman kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa :) Yhdeksännen kuvakohteen kauneuden olivat monet huomanneet, siinä otettiin paljon selfieitä ja kuvia toinen toisistaan, niin mekin :)

      Poista
  2. Voi mitä enemmän näitä katson, sitä enemmän tulee ikävä Rodokselle. Noita katuja on kuvattu satoja kertoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :)
      Minulle vanha kaupunki oli parasta koko reissussa <3

      Poista
  3. Rhodoksen vanha kaupunki on niin tuttu, eräänkin kerran on tullut vaellettua noita kujia ja katuja pitkin. Upean kuvasarjan olet tuosta hienosta paikasta ottanut.

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavan näköistä, tykkäsin kuvista.
    Tonne pitäis joskus päästä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!