sunnuntai 12. helmikuuta 2017

100-vuotiskortti ja ajatuksia

Huomasin, että on jäänyt julkaisematta tällainen harvinaisuus, kortti 100-vuotiaalle. Kylämme vanhin asukas täytti joulupäivänä 100 vuotta ja kävimme häntä kortin ja kukkakimpun kanssa onnittelemassa.
En ole koskaan ennen tehnyt korttia 100-vuotiaalle. Tuntui ihan erityiseltä kiinnittää  numerot ykkönen ja kaksi nollaa korttiin. Tuli suorastaan harras olo.

Mitenkään edelliseen liittymättä jäin tänään pitkäksi aikaa miettimään miksi jotkut ihmiset tekevät lähtemättömän vaikutuksen vaikka on tavannut heitä vain ihan muutaman kerran. Näihin ajatuksiin ja muistoihin  johdatteli sunnuntain Länsi-Suomessa ollut kuolinilmoitus. Eino Leino. Ensimmäisen kerran tapasin hänet kun olin Lapin kirkon alttarikaarta verhoilemassa kirkon remontin yhteydessä. Kolmena päivänä siellä työn parissa ahkeroin ja montakin seurakuntalaista kävi katsomassa työn edistymistä, mutta vain yksi jäi mieleen. Pitkä, ryhdikäs, jo aika iäkäs mies, joka katsoi suoraan silmiin, sanoi käsipäivää ja pois lähtiessään toivotti Jumalan siunausta. En muista mitä juttelimme, muistan vain hänen uskomattoman luottamuksellisen ja rauhaa tuovan olemuksensa. Sitten kului varmaankin muutama vuosi kun hän soitti, tunsin heti äänestä. Hänellä oli tarvetta pienelle verhoilutyölle ja jonkin ajan kuluttua seuraavallekin. Hän kävi kaikkiaan varmaan 4-5 kertaa verstaallani ja kerran oli vaimokin mukana. He jäivät myös pariskuntana, kymmenen lapsen äitinä ja isänä mieleen. Kun mies kävi yksinään hän puhui aina niin kunnioittavasti ja kauniisti vaimostaan ja lapsistaan. Hän puhui myös minun työstäni kunnioittavammin kuin kukaan ikinä.  Hän oli harras uskovainen, joka ei  kyseenalaistanut muiden ajatuksia uskonnosta. Hänen kanssaan juteltiin pitkät tovit monenlaisista asioista. Hän näki kaiken positiivisena, myös sellaiset joista moni olisi jo saanut pitkät valitusvirret aikaiseksi. Hänestä huokui ihmeellinen rauha ja olisin halunnut hänen viipyvän vaikka kuinka pitkään. Kävin aina saattelemassa hänet pihalle ja siellä vielä juttelu jatkui. Vaikka hänen viimeisestä käynnistään on varmaan yli kymmenen vuotta aikaa, niin kuulen vieläkin korvissani ja näen silmissäni kun hän lähtiessään toivotti Jumalan siunausta, käynnisti autonsa ja nosti kätensä tervehdykseen ja ajoi pois. Pitkän elämän eläneenä hän on nyt siirtynyt rajan taakse. Muistot hänestä elävät minunkin, aivan ulkopuolisen mielessä. Kiitos kun sain tutustua.

9 kommenttia:

  1. Tosi kaunis korti. Varmasti on tuntunut yös kunnialle astaa tuo 100 vuotta...
    Niitä kun ei aina ole mahdollista tehdä joka päivä!
    Upea,upea kirjoitus... Näin ne muosto jää tuonne meidän pieneen päähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa 😊
      On ihmisiä, jotka on tuntenut koko ikänsä eikä heistä silti ole mitään erityistä sanottavaa ja muistettavaa ja sitten on helmiä, jotka ovat ja pysyvät mielessä hienoina ihmisinä. Tulee miettineeksi mitä meistä itsekustakin jäljelle jää...

      Poista
  2. Hieno kortti. Upea ikä on tuo 100 v. Mieheni mummo eli yli sata vuotiaaksi. Jotkut ihmiset jäävät mieleen ikuisiksi ajoiksi. Hyvää ystävänpäivää tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa :)
      Hyvää Ystävänpäivää myös sinulle <3

      Poista
  3. Nuoruudessani kotipaikkakuntamme pastori sanoi eräästä juuri kuolleesta, uskovaisesta ihmisestä, että (joistakin) uskovista jää kuin kirkastunut muisto. Tunsin tämän Sofian. Hän oli aran oloinen ulkoisesti mutta eli uskoaan todeksi. Niin on elänyt myös mies, josta kerroit. Hänestä jäi sinulle elävä muisto, jota voisi myös sanoa kirkastuneeksi muistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti:)
      Kirkastuneeksi muistoksi voi kyllä muistoni tuosta miehestä nimetä.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!