sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kokeiluja keittiössä

Kokeilun haluisena tykkään kokeilla kaikkea mahdollista askarteluissa ja nykyisin myös keittiössä.
Kun bongaan jonkun mielenkiintoisen ruoka- tai leipomisreseptin niin kokeiltavahan sitä on. Ja kyllähän niitä reseptejä sinkoilee netistä vaikka kuinka paljon. Valikoin niistä sellaisia, joissa ei ole mitään kovin erikoisia raaka-aineita ja ovat suht simppeleitä valmistaa. Ei sitten harmita jos ei menekkään niinkuin Strömsössä.
Mm. tällaisia tuli kokeiltua viime viikon aikana.
Tässä ensimmäisessä ei mitään erityistä sinänsä ole muuta kuin sydämellinen muoto. Joskus kiva tehdä vaikkapa aamiaispöytään ilahduttamaan yökyläilijöitä. Näissä käytin sellaisia vähän pitempiä kuorettomia nakkeja ja sisälle mahtui yksi muna. Näin myös sellaisen version, jossa oli 5 kuoretonta tavisnakkia + 2 munan munakassekoitus. Saattaa hyytyä nopeammin kuin tuo kokonainen muna.


Olen pitkään ollut sitä mieltä, että perunoista on moneksi ja taas tuli yksi uusi vaihtoehto, mitä oli ehdottomasti kokeiltava. Resepti löytyy täältä.
 Parmesaania raastoin ainakin tuplamäärän ja lorautin hiukan ruokakermaa kostukkeeksi, mutta muuten kuta kuinkin ohjeen mukaisesti tein. Perunoita oli kahdeksan, sellaista keskikokoista. Käytin silikonista muffinivuokaa ja tuo perunamäärä riitti oikein hyvin. Helppoa ja saa perunat vähän erilaisesti tarjolle.


Lisukkeeksi tein "mössöä", jossa karitsan jauhelihaa, kuivattuja suppilovahveroita, paahdettua sipulia, punaisia linssejä, itsetehtyä tomaattikastiketta ja itsetehtyä pestoa sekä loraus ruokakermaa.
Olipa hyvää, takuuvarmasti ei jäänyt ainoaksi kerraksi tämän malliset ja makuiset perunat.

On ilo huomata, että pikkuhiljaa uusia lukijoita on tänne uudehkoon blogiini tullut. Lämpimästi tervetuloa kaikki <3


6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!