torstai 16. helmikuuta 2017

Jotain kuvattavaa löytyi

Vaikka en lumen perään kauheesti haikaile niin ulkokuvausta sen puute on kyllä latistanut. Ei ole oikein mitään säväyttävää. Meidän pihalle ei tämän vuodenajan aurinko vielä kauan päivittäin paista kun on tuota "takametsää" edessä, joten meillä vielä keskimääräistä enemmän pihan reunamilla lunta, mutta päivä päivältä sekin hupenee. Lumen vähyydessä on se hyvä puoli, että koko talven on voinut lenkkeillä ladunpohjalla, joka kiemurtelee metsässä 6 km:n matkan. Eivät ole saaneet kertaakaan ajettua sinne latua, hiihtäjät tietysti ovat harmissaan, mutta hölkkääjä onnessaan :)
Jotain kuvattavaa pitää kuitenkin yrittää löytää, vaikkapa pieni kuihtunut  ruohotupsu lumeen sulaneessa kuopassa
Vili-kissaa ei oltu muutamaan päivään nähty ja nyt kun hän huomasi minut pihalla kuvaushommissa niin juoksujalkaa tuli luokse ja sen jälkeen sisälle sohvalle päikkäreille.

Taivaalle oli lentokone jättänyt vanan, joka oli hauskasti levinnyt

Siinä ne tärkeimmät sitten olivatkin. Sisältä kuvailin ikkunan läpi närheä. Se on niin varovainen ja arka lintu, että helposti huomaa kameranlinssin heijastuksen ja poistuu paikalta. Varovasti pitää hiipiä ikkunan taakse ja zoomailut tehtynä ennenkuin nostaa kameran kuvausasentoon. Mutta on se niin kaunis lintu!
Täällä kerroin oravakuvaussessiosta, joka ei johtanut toivottuun lopputulokseen. Uudelleen yrityksessä orava oli yhteistyöhaluisempi ja mm tällaiset pari kuvaa voi jo sanoa teeman "liike" mukaisiksi.
Kylläpä kutiaa..
Jumppatuokion liike: pidä oikea jalka suorana ja nosta vasen koukkuun, venytä suorana olevaa jalkaa ja vaihda toisin päin, toista liike muutaman kerran

Lopuksi vähän iloa päivääsi tulppanien muodossa




8 kommenttia:

  1. Upeasti kuvattuja päivän upeita hetkiä.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia kuten aina ja erikoisen kauniita tulppaaneja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)
      Aurinko paistoi niin nätisti olkkarin ikkunasta ja antoi oman mausteensa tulppaaneille.

      Poista
  3. Hienoja kuvia! Kyllä olen sitä mieltä, että meiltä saisi vaikka lumet lähteä. Nyt on kyllä jäätiköllä joka paikka. Tulppaanit on niin ihania. Liisa

    VastaaPoista
  4. Oravalla oli mukava jumppa! Saat hyviä kuvia kaikesta. Nytkin oli paljon erilaisia kohteita ja kauniit kuvat kaikista. Närhi on suloisen näköinen. On elävä kuva, hyvä ettei just pyrähdä siivilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :)
      Jotain kuvattavaa aina löytyy kun sinnikkäästi kamera kädessä kuleksii.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se ilahduttaa!